Verkkouutiset

Kaikki keinot käyttöön – ”vain velka pitää Suomen hyvinvointivaltiona”

Sinuhe Wallinheimon mukaan kaikki ministeriön ehdottamat työllisyystoimet on toteutettava heti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on huolissaan Suomen henkeä kohti lasketun BKT:n kehityksestä.

– Kyllä me vielä Pohjoismaa ollaan, mutta pohjoismaisilla mittareilla emme ole enää hyvinvointiyhteiskunta muuta kuin valtavasti velaksi elämällä. Siksi kaikki ehdotetut (VM) työllisyystoimet on toteutettava heti ja unohdettava ideologiset jarrut, Wallinheimo tviittaa.

Hän viittaa valtiovarainministeriön tuoreeseen raporttiin.

– Ilman rakenneuudistuksia Suomen kehitys tulee edelleen jäämään jälkeen verrokkimaista. Onko Suomi enää Pohjoismaa, kysytään valtiovarainministeriön tänään maanantaina julkaisemassa Talouskasvun edellytykset tulevaisuudessa – lähtökohdat, suunnat ja ratkaisutraportissa.

Suomen henkeä kohti laskettu BKT on jäänyt jälkeen verrokkimaiden kehityksestä, mikä suurelta osin seurausta hitaasta tuottavuuskasvusta ja alhaisesta työllisyysasteesta. Suomen julkisen velan suhde BKT:hen jatkaa kasvuaan koronakriisin jälkeen samalla, kun monen verrokkimaan velkasuhde vakautuu tai alenee.

Raportin mukaan nuorten työllisyysasteen parantamiseksi keskeisiä toimia ovat koulutuksen vahvistaminen, työelämään siirtymisen sujuvoittaminen ja oppisopimusjärjestelmän uudistaminen.

Pienten lasten äitien työllisyyttä voidaan puolestaan parantaa toimilla, jotka lyhentävät perhevapaiden kestoa.

Vanhempien työntekijöiden työllisyyden parantaminen taas edellyttää toimenpiteitä, joilla kannustetaan ikääntyviä jatkamaan työssä pidempään ja jotka tukkivat varhaisen työelämästä poistumisen reittejä.

Raportin mukaan yleisemmin työmarkkinoiden toimintaa tulisi parantaa työttömyyden vähentämiseksi.

Työmarkkinoiden toimintaa parantaisivat palkkojen ja muiden työehtojen laajempi sopiminen yritys- ja toimipaikkatasolla, työn vastaanottamisen kannustimien parantaminen ja aktiivinen työmarkkinapolitiikka.

Pitkäaikaista rakenteellista työttömyyttä voidaan puolestaan vähentää lisäämällä kolutusta sitä eniten tarvitseville. Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia on mahdollista vähentää lisäämällä työn vastaanottamisen kannustimia sekä työvoiman alueellista ja ammatillista liikkuvuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)