Keskustelu vanhustenhoidon tilasta käy kuumana – onneksi. Huoli vanhustenhoidon tilasta on kytenyt pitkään pinnan alla eikä hoitoalan järjestöjen hätähuutoja ole otettu vakavasti.
Ympäri Suomea pohditaan nyt, uskaltaako tässä maassa enää vanheta. Voiko luottaa siihen, että yhteiskunta huolehtii, jos läheiset eivät pysty?
Laiminlyöntejä on alkanut tulla esiin muiltakin hoiva-aloilta kuin vanhusten hoidosta. Karu ja ahne voitontavoittelu jyrää muuallakin kuin vanhustenhoidossa.
Viikonloppuna uutisoitiin Esperi Caren kehitysvammaisille lapsille ja nuorille tarkoitetun osaston sulkemisesta Helsingissä. Kaupunki oli havainnut tarkastuskäynneillä epäkohtia henkilömitoituksessa, tiloissa, hoidon laadussa ja apuvälineissä.
Keskustelu vanhustenhoidon tilasta liittyy läheisesti eduskunnassa käsiteltävänä olevaan Ei myytävänä -kansalaisaloitteeseen. Siinä vaaditaan vammaisten elinikäiseen palvelujen rajaamista jatkuvien kilpailutusten ulkopuolelle. Niin pitäisi todellakin tehdä. Vammaisten henkilöiden elinikäisten palveluiden kilpailuttaminen on julmaa ja se tulisi ehdottomasti lopettaa.
On täysin kohtuutonta, että heikossa asemassa olevan ihmisen koti vaihtuu muutaman vuoden välein. Vammaisten asumispalveluiden kilpailuttaminen ei ole ihmisarvoa kunnioittavaa eikä myöskään Suomen allekirjoittaman YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen mukaista.
Eduskunta ei ole vielä antanut päätöstään Ei myytävänä -kansalaisaloitteesta. Tällä viikolla eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta linjasi kuitenkin lausunnossaan, että hankintalain epäkohdat on selvitettävä ja hankintoja on kehitettävä, myös Kelan järjestämisvastuulle kuuluvissa palveluissa. Valiokuntamme tunnusti ja tunnisti vammaisten ja heidän omaistensa hädän ja tuskan ja toivoi yksiäänisesti, että Ei myytävänä -kansalaisaloite saa aikaan muutoksen ja että vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta vahvistetaan.
Keskustelu vanhustenhoidon tilasta on ollut valaiseva sen suhteen, minkälainen on suhteemme hyvinvointiyhteiskuntaan. Toiset ajavat lisää markkinaehtoisuutta ja kilpailua sosiaali- ja terveyspalveluihin. Heille keskustelu henkilöstömitoituksesta on euroja, desimaaleja ja lillukanvarsia. Itse näen desimaalien takana oikeuden arvokkaaseen vanhuuteen, johon kuuluu mahdollisuus ravitsevaan ruokaan, mieltä virkistävään ulkoiluun ja inhimilliseen kohteluun.
Ajankohta arvokeskustelulle on otollinen, sillä kevään eduskuntavaaleissa päätetään Suomen suunnasta seuraavaksi neljäksi vuodeksi eteenpäin. Hyvinvointiyhteiskunnan ensisijainen tehtävä on huolehtia, ettei ketään jätetä heitteille.
