Verkkouutiset

Kai Mykkänen: Työlupa pitää saada heti, ei yhdeksässä kuukaudessa

Sisäministeri kehottaa vauhdittamaan työntekoon perustuvien oleskelulupien myöntämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien käsittely on edelleen liian hidasta.

– Työlupa pitäisi saada päivissä eikä yhdeksässä kuukaudessa, ja sen eteen teemme töitä. Minusta on myös oikein, että turvapaikanhakijakin voi tehdä laillisesti töitä ja vaihtaa työluvan hakuun, Mykkänen kirjoittaa Twitterissä.

Hän viittaa Ylen kolumniin, jonka mukaan Suomi ei selviä tulevaisuudessa ilman ulkomaista työvoimaa. Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut, että kärjistyneen työvoimapulan vuoksi noin 60 000 työpaikkaa jäi täyttämättä tai syntymättä viime vuoden aikana. Myös väestön ikääntyminen uhkaa hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa.

Mykkänen huomauttaa, että maahanmuuton tulee jatkossakin perustua hallittuun prosessiin.

– Mutta pääsääntö ei voi olla vapaa Suomeen asettuminen ja työnhaku täällä. Näillä elintaso- ja sosiaaliturvaeroilla se johtaa lieveilmiöihin, jotka kääntyvät maahanmuuttajien hyväksyntää vastaan. Mutta saatamme tarvita väylän päästä rekrypooliin, josta [työluvan saa] nopeutetusti, Kai Mykkänen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)