Verkkouutiset

Kai Mykkänen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kai Mykkänen: Ministeri on ymmärtänyt väärin kehysriihen

Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan menolisäyksille pitää löytyä myös rahoitus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puhenjohtaja Kai Mykkänen ei ole yllättynyt, että vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson esittää kevään kehysriihessä ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaukseen tarkoitettua kertaluonteista määrärahaa pysyväksi menoksi.

Alkujaan opettajarahoitus oli osa hallituksen niin sanottuja ”tulevaisuusinvestointeja”. Niihin varattujen määrärahojen oli tarkoitus loppua tänä vuonna. Oppositiosta on esitetty jo aiemmin arvioita, että hallitus tuskin leikkaa lisäyksiä eduskuntavaalien alla.

Rahoituksen vakinaistamista pidetään kuitenkin ammatillisen koulutuksen järjestäjien keskuudessa tarpeellisena.

– Siksi olemme jokaisessa kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa esittäneet 1 000 ammatillisen opettajan palkkarahojen muuttamista väliaikaisista pysyviksi ja tehneet niille tilan leikkauksilla, joita Li Andersson on vastustanut, Kai Mykkänen sanoo twiitissään.

Kai Mykkäsen mukaan opetusministeri ei ole esittänyt, mistä hallitus aikoo löytää rahat opettajarahoitukselle.

– Mistä vasemmistoliitto tekee tilan?

Kokoomusedustaja ennakoi hallitukselle vaikeita neuvotteluja kehysriiheen, jossa on määrä sopia mahdollisista menolisäyksistä ja leikkauksista. Mykkänen muistuttaa, että hallituspuolueilla on hyvin erilaisia näkemyksiä kehyksissä pysymisestä.

– (Valtiovarainministeri) Annika Saarikko (kesk.) pitää kiinni yli 300 miljoonan euron leikkauksista ensi vuodelle ja muu hallitus on puhunut jo miljardin euron lisäyksistä. Siinä asetelmassa ammattiopettajien 80 miljoonaa kilpailee, Mykkänen twiittaa.

Hän sanoo, että Li Andersson ”on ymmärtänyt väärin kehysriihen asetelman”.

– En kuitenkaan usko, että väärinymmärrys vaan tietoista ”vähät menoperinnöstä”-ajattelua: (Hän) tiesi, ettei palkkoja vaalivuodeksi iljetä lopettaa, kokoomusedustaja sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)