Kai Mykkänen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kai Mykkänen: Leviäminen Uudellemaalle tyrittiin

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan tehohoidon riittävyys on varmistettava.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi päättäjille tiistaina huomattavasti aiempaa jyrkemmän viestin koronatilanteesta.

– Valitettavasti ulkomailta tulevien tapausten leviäminen Uudellemaalle tyrittiin, vaikka rajoitukset muuten auttaneet. Nyt on oikein estää leviäminen Uudeltamaalta maakuntiin vapaa-ajan matkustamisen mukana. Mieluummin maalle mummolaan vasta kesällä kuin ei koskaan enää, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo Twitterissä.

Hänen mukaansa nyt saatujen tietojen pohjalta on entistä selvempää, että ainoa eettisesti oikea ratkaisu on lisätä rajoitustoimia, jotta tehohoitopaikat riittävät epidemian pahimmalla viikolla.

– Jos, niin selvitään, Mykkänen toteaa.

Kai Mykkänen kertoi puoluejohtajien Säätytalon kokouksen jälkeen THL:n viestin vakavoituneen 12 päivän takaisesta. Hän viittasi ulkomailta palanneiden matkaajien mukanaan tuomiin virustartuntoihin.

– On täysin pöyristyttävää, että ei ole pystytty jo aiemmin saamaan lentokentältä tulevien karanteenia johdonmukaisemmin kuntoon. Se on kerta kaikkiaan tapahduttava, Mykkänen sanoi.

Helsingin Sanomat kertoi THL:n vakavoituneista arvioista keskiviikkona.

Paikalla olleiden mukaan THL:n laskelmia oli synkentänyt arvio siitä, että Suomeen saapuu noin 200 000 riskialueilla maailmalla ollutta suomalaista. Tämä oli tiedossa jo viime viikonloppuna, kun hallitus valmisteli valmiuslain käyttöönottoa. Tuolloin THL ei kuitenkaan ollut ehtinyt ottaa lukua huomioon laskelmissaan.

– Sen tajuaminen, että parisataatuhatta suomalaista on tulossa tänne ja että heissä on mahdollisesti paljon tartunnan saaneita, on ollut ilmeisesti ratkaisevaa THL:n skenaarioiden kannalta, eräs paikalla ollut henkilö kertoo HS:lle THL:n arviosta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt