Verkkouutiset

Kai Mykkänen kuvailee Myanmarin vallankaappausta masentavaksi

Asevoimat kertoo haluavansa vakauttaa maan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kertoo yllättyneensä asevoimien vallankaappauksesta ja valtiokansleri Aung San Suu Kyin kiinniottamisesta Myanmarissa.

– Masentavaa. Pääsin ministerinä tapaamaan Aung San suu Kyin Myanmarissa. Vetosin, että Rohinga-vähemmistön kohtelu ei ole linjassa hänen ihmisoikeuslinjansa kanssa. Hän viittasi armeijan autonomiaan. Tällaista en silloin osannut kuitenkaan odottaa, Mykkänen tviittaa.

Hän on jakanut Twitterissä Helsingin Sanomien uutisen, jonka mukaan valta Myanmarissa on siirretty asevoimien komentajalle, kenraali Min Aung Hlaingille. Asevoimat kertoo julistaneensa vuoden kestävän poikkeustilan ja ottaneensa kiinni maan johtajia.

Myanmarissa järjestettiin vaalit marraskuussa. Uuden parlamentin oli määrä kokoontua tänään maanantaina ensimmäistä kertaa. Asevoimat perustelee toimiaan maan ”vakauttamisella” ja väitetyllä vaalivilpillä.

Valtiokansleri Aung San Suu Kyi ja useita muita vallassa olevan NLD-puolueen merkkihahmoja on otettu kiinni.

Myanmaria hallitsi sotilasjuntta vuodesta 1962 vuoteen 2011. Maa alkoi vapautua asteittain vuonna 2010, ja Aung San Suu Kyi nousi maan johtoon vuoden 2015 vapaiden vaalien jälkeen. Armeija on silti koko ajan vaikuttanut taustalla.

Asevoimien mukaan maassa järjestetään vuoden kuluttua vaalit.

NLD-puolue välitti maanantaina Aung San Suu Kyin nimissä toiveen, että ihmiset lähtisivät protestoimaan, sillä ”sotavoimat ovat tekemässä Myanmarista diktatuuria”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)