Verkkouutiset

Kai Mykkänen: Kivihiili historiaan

Sisäministerin mukaan ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää nopeita toimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kai Mykkäsen (kok.) mukaan hallituksen torstaina eduskunnalle antama esitys irtautua kivihiilestä lakisääteisesti vuonna 2029 on ”historiallinen linjaus päästöjen rajoittamiseksi”.

– Suomi on kivihiilestä luopumisessa eturintamassa näyttämässä esimerkkiä muille maille, sisäministeri Mykkänen sanoo tiedotteessaan.

Kivihiilikielto liittyy vuoteen 2030 tähtäävän kansallisen energia- ja ilmastostrategian toimeenpanoon. Tavoitteena on, että Suomi luopuu asteittain fossiilisten polttoaineiden käytöstä energian tuotannossa ja siirtyy kohti päästötöntä energiajärjestelmää.

Ensimmäisenä fossiilisista energialähteistä lopetettaisiin hiilen energiakäyttö. Kiellon myötä hiilidioksidipäästöt vähenevät Suomessa vuosittain noin miljoonalla tonnilla. Samalla vähenevät myös rikkidioksidi-, raskasmetalli- ja muut päästöt.

Mykkäsen mukaan kivihiilikielto aiheuttaa investointipaineita kaupunkien kaukolämmön tuotannossa.

– Se, millä kivihiili korvautuu, on ennen kaikkea nyt hiilellä lämpiävien kaupunkien päättäjien eli etenkin pääkaupunkiseudun, Turun ja Vaasan käsissä.

– Vetoan kaupunkien päättäjiin, että rakentaisitte ohjelmat, joilla kiinteistöjen lämmitystä siirretään kunnianhimoisesti muuhun kuin polttamiseen perustuvaksi jo kymmenen vuoden kuluessa. Se olisi sukupolvemme suurimpia ilmastotekoja. Varsinkaan Helsingin seudulla kivihiiltä ei voi eikä pidä korvata yksinomaan biomassan poltolla, Mykkänen sanoo.

Mykkäsen mukaan polttamisen osuuden vähentämisessä ratkaisuja ovat esimerkiksi syvä geoterminen energia, lämpöpumput, hukkalämpöjen varastointi sekä mahdollisesti myös pienet moduuliydinvoimalat, joiden käyttöä lämmössä tutkitaan Suomessa parhaillaan.

– Rannikkokaupunkien hiilenkäytön rinnalla täytyy heti käynnistää turpeen energiakäytön vähentäminen ja lopettaminen viimeistään 2030-luvulla, kuten olemme kokoomuksen eduskuntaryhmän ympäristölinjauksessa elokuussa paaluttaneet.

– Turve on ennen kaikkea sisämaan kaupunkien lämmityksen kysymys. Sielläkään ei kannata jatkossa nojata vain bioenergiaan vaan siirtyä älykkäämpään lämpötalouteen, Mykkänen sanoo.

Helsingissä järjestettiin lauantaina ilmastomarssi, jossa vaadittiin poliitikoilta tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mykkäsen mukaan toimien on oltava ”massiivisia ja nopeita”.

– Enää ei ole kyse lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta. IPCC:n raportin hätkähdyttävä viesti on, että 1,5 asteen lämpeneminen toteutuu 10-30 vuoden kuluessa, jos emme tee rajua käännettä. Meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten suurena ongelma tulee meihin ja maailmaan osumaan, Mykkänen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)