Verkkouutiset

Kai Mykkänen IS:lle: Tehtävä selväksi, että törkeästä rikoksesta karkotetaan

Sisäministerin mukaan ulkomaalaisten seksuaalirikoksiin on puututtava konkreettisilla toimilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ehdottaa nuorille miehille suunnattuja valistuskampanjoita vastaanottokeskuksiin ja kotouttamiskursseille.

– Kampanjoilla korostettaisiin suomalaista arvopohjaa, ja käytäisiin läpi esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tärkeää olisi, että perusviesti pysyisi terävänä: jos teet törkeän rikoksen, sinut karkotetaan Suomesta, Mykkänen sanoo Ilta-Sanomille.

IS:n lauantaina julkaiseman selvityksen mukaan ulkomaiden kansalaisista irakilaiset ja afganistanilaiset ovat seksuaalirikostilastoissa yliedustettuina.

– Sitä, että näin tapahtuu, ei voi hyväksyä, Mykkänen kommentoi selvitystä.

Sisäministeri sanoo, että ongelmaan on puututtava konkreettisilla toimilla. Yksi sellainen on Mykkäsen mukaan vuodenvaihteessa voimaan tuleva lakimuutos, jonka myötä törkeisiin rikoksiin syyllistyvän oleskelulupa voidaan perua. Rikollinen voidaan jatkossa myös karkottaa Suomesta nykyistä nopeammin.

– Tällä viikolla eduskunnassa alkoi lähetekeskustelu lakiehdotuksestani, joka estää uusintahakemusten väärinkäyttöä viivytystarkoituksessa, jos oleskelulupaan on tullut kielteinen päätös. Kyllä tässä nyt kaikin tavoin pyritään tekemään selväksi se, että jos Suomessa asuu eikä kunnioita naisia ja heidän fyysistä koskemattomuuttaan, tänne ei voi jäädä, Mykkänen sanoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)