Verkkouutiset

Kai Mykkänen HS:lle: 18000 työpaikkaa jää täyttämättä

Sisäministerin mukaan ikääntyvään Suomeen tarvitaan lisää työperäistä maahanmuuttoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että työvoimapula on Suomessa akuutti ongelma. Pelkästään Uudellamaalla jää 18 000 työpaikkaa täyttämättä osaajapulan takia.

Mykkänen sanoo, että Suomeen tarvitaan lisää työperäistä maahanmuuttoa. Tekijöitä tarvitaan, sillä väkiluku on kääntymässä laskuun ja työmarkkinoilla on ilman maahanmuuttoa yhä vähemmän ihmisiä kustantamassa ikääntyvän väestön eläkkeet ja palvelut.

Hallitus valmistelee parhaillaan toimenpiteitä, joilla pyritään nopeuttamaan työperäisen maahanmuuton lupaprosessia. Tällä hetkellä EU:n ulkopuolelta voi joutua odottamaan työlupaa pahimmillaan jopa vuoden.

Hallituksen tavoitteena on, että työluvan saa ensi vuoden lopussa kahdessa kuukaudessa. Muutaman vuoden kuluttua lupaprosessi voi hoitua tarvittaessa päivässä.

Mykkänen muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskunta ja veronmaksajat hyötyvät työperäisestä maahanmuutosta. Hän sanoo, että Suomeen töihin tulevien työllisyysaste on 90 prosenttia, kun muun väestön kohdalla luku on 72.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)