Harjumaa-Luusniemi -tielle on tulossa perusparannukseen puoli miljoonaa euroa. Google Maps

Kahdeksan kilometrin mysteeri eduskunnassa – mistä tulivat tierahat?

Sdp:n mikkeliläiskansanedustaja syyttää sinisiä moraalittomasta toiminnasta.

Eduskunnan keskiviikkoiltaa puhutti kahdeksan kilometrin pituinen paikallistie Mikkelin lähellä. Eduskunnan niin sanotulla joululahjalistalla ovat mukana kyseiselle Harjumaa-Luusniemi -tielle osoitetut puolen miljoonan euron perusparannusrahat.

Harva kuitenkaan tietää mistä rahoituspäätös lähti, eikä siitä ole haluttu ottaa kunniaa tai vastuuta. Tie ei ollut kuntien eikä ely-keskuksen remonttilistoilla.

Mikkelin Sdp:n kansanedustaja ja Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen käytti pisteliään puheenvuoron, kun täysistunnossa puhuttiin liikenne- ja viestintäministeriöstä eduskunnan budjettikeskustelussa.

– Omaan maakuntaani oli valiokunta päättänyt antaa puoli miljoonaa euroa Harjumaa-Luusniemen tien parantamiseen, joka on pari vuotta sitten ojitettu ja sorastettu, ja kelirikkokaan ei ole tällä tiellä ollut mikään paha ongelma, Satu Taavitsainen sanoi puheessaan.

– Kenenkään virallisten toimijoiden tiedossa ei ole mitään erityisiä liikenteellisiä perusteita sille, että tämä tie pitäisi korjata. Mutta sellaisia perusteita voi olla, että tie sattuu lienee olemaan erään sinisen vaikuttajan mökkitie, Taavitsainen jatkoi.

– Mielestäni tällainen rahan jakaminen on kyllä moraalitonta. Tuolle puolelle miljoonalle olisi ollut parempia kohteita.

Eduskunnan käytävillä sormilla osoitettiin kahtakin sinistä vaikuttajaa. Kansanedustajista ei olisi kyse. Sinisten vastaava valtiovarainvaliokunnassa on puoluesihteeri ja Lappia edustava Matti Torvinen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt