Verkkouutiset

K-U: Yrittäjät huolissaan – miten 10 euron hiustenleikkuu voi kannattaa?

Hiusalan yrittäjän mielestä on vaikeaa ajatella, että kymmenestä eurosta maksetaan kaikki lakisääteiset maksut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Niin sanottujen halpapartureiden määrä on kasvanut Suomessa. Suomen hiusyrittäjien toiminnanjohtaja Marja Liimataisten mukaan halpapartureiden hinnoittelu synnyttää alalla kilpailun vääristymää.

Hän kertoo Keski-Uusimaalle saaneensa huolestuneita yhteydenottoja pitkään toimineilta yrittäjiltä. Asiasta uutisoi tässä Länsiväylä.

– Huoli on ymmärrettävää, jos ammattitutkinnon suorittaneen yrittäjän seinän takana toimii halpaparturi, Liimatainen sanoo.

Esimerkiksi Järvenpäässä Sibeliuksenkadulla saa hiustenleikkuun nyt 10 eurolla, mikä on kolmannes naapuriyrittäjän hinnasta. 30 vuotta alalla toiminut parturi Hannu Sivén ihmettelee, miten hinnoittelu voi kannattaa.

– On vaikea ajatella, että kymmenestä eurosta maksetaan kaikki lakisääteiset maksut, hän sanoo K-U:lle.

Kymmenen euron hinta on Liimataisen mukaan kannattavaa vain siinä tapauksessa, että asiakkaita tehdään liukuhinnalla vähintään kuusi tunnissa.

– Tuolloin leikkaukseen ei saisi mennä 10 minuuttia kauempaa. Normaalisti aikaa kuluu 30–45 minuuttia, hän vertaa.

Marja Liimatainen suosittelee ilmoittamaan verottajalle, jos epäilee hinnoittelussa vilpillistä toimintaa.

– Verottajalla ei ole kapasiteettia valvoa yrittäjiä, eikä meillä Suomen Hiusyrittäjillä ole keinoja vaikuttaa tilanteeseen, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)