Verkkouutiset

Jyrki Katainen EU-puolustuksesta: On mentävä aina Naton 5. artiklaan asti

Komission varapuheenjohtajan mukaan alkava EU-huippukokous antaa lähtölaukauksen syvenevälle puolustusyhteistyölle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-maiden valtionjohto kokoontuu tänään torstai-iltana Brysseliin juhlalliseen puolustusyhteistyöseremoniaan. Huippukokouksen yhteydessä järjestettävässä sotilasedustajien ja pääministerien tilaisuudessa annetaan lähtölaukaus pysyvälle rakenteelliselle puolustusyhteistyölle.

Vuodenvaiheessa käynnistyy 17 hanketta, jotka liittyvät puolustusalan koulutukseen, voimavarojen kehittämiseen ja operatiiviseen valmiuteen. Mukana ovat kaikki jäsenmaat Tanskaa, Maltaa ja Britanniaa lukuun ottamatta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EU-maat sitoutuvat useita osa-alueita kattavaan konkreettiseen ja pysyvään
puolustusyhteistyöhön.

– Tämä antaa sisällön EU:n solidaarisuuslausekkeelle, toteaa komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen Verkkouutisille.

5. artiklan alainen tyhjiö täytettävä

Kataisen mukaan katse on pidettävä tulevaisuudessa. Pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistyminen on vasta alku, mutta sen määränpää ei ole unionin yhteinen armeija.

– En näe sellaista tulevaisuutta, jossa Euroopan yhteinen armeija korvaa kansallisen puolustuksen.

Sen sijaan Katainen hahmottelee tulevaisuutta, jossa jäsenmaat sitoutuvat kattavasti ”kaikkeen Naton artikla vitosen alta löytyvään puolustusyhteistyöhön”. Valtaosalle EU-maista Naton viides artikla on lopullinen turvatakuu. Mutta varapuheenjohtajan mukaan käsissä on valtavasti ratkaisua vaativia turvallisuusuhkia, ennen kuin tankit vyöryvät rajojen ylitse. EU-maiden on löydettävä näihin turvallisuusuhkiin ratkaisu yhdessä ja täytettävä näin Naton 5-artiklan alainen tyhjiö.

Keskityttävä konkretiaan

EU:n puolustusyhteistyössä on otettu Kataisen johdolla vauhdilla askeleita eteenpäin. Mutta jatko ei tule olemaan helppoa.

– Yhteistyön kehittäminen vaatii jäsenmailta suurta poliittista sitoutumista, aitoa halua ja kykyä etsiä yhteisiä keinoja, Katainen painottaa.

Varapuheenjohtaja nostaa kolme kärkiasiaa, johon yhteistyössä tulisi nyt keskittyä.

Yksi niistä on kyberpuolustusyhteistyön syventäminen. Taistelussa kyberuhkia vastaan EU-maiden yhteinen toiminta on välttämätöntä ja Suomella on edelläkävijämaana tässä paljon annettavaa. Viime aikaiset kyberhyökkäykset ovat osoittaneet, että ne ovat uhka paitsi yrityksille ja sähköverkon kaltaiselle infrastruktuurille, myös demokratialle.

Toinen keskeinen asia ovat puolustusmateriaalihankinnat. Katainen haluaa on tiivistää yhteistyötä, jotta ajan myötä päästään eroon päällekkäisistä hankinnoista ja rahan tuhlauksesta.

Myös yhteistoiminnan tehostaminen kriisinhallinnassa on asia, jossa pysyvällä rakenteellisella puolustusyhteistyöllä saadaan EU:lle muskeleita toimia yhdessä.

Muuttoliikeriitely varjostaa huippukokousta

Iltapäivällä alkavassa huippukokouksessa etsitään myös lisää konkreettista sisältöä EU:n ja Naton väliselle yhteistyölle. Kokoukseen osallistuu juuri uudelleenvalittu NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg. Suomen aloitteesta kokouspäätelmissä painotetaan lisäksi siviilikriisinhallinnan merkitystä ja yhteistyön tiivistämistä hybridiuhkien torjunnassa.

Verkkouutisten jututtaman EU-virkamiehen mukaan puolustusyhteistyö on nyt positiivisin asia EU-tasolla. Muissa huippukokouksen agendalla olevissa teemoissa samanlaista yhteishenkeä ei löydy. Etenkin riitely maahanmuuttopolitiikasta luo synkän sävyn kokoukselle. Kaksipäiväinen kokous päättyy huomenna perjantaina loppuiltapäivästä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)