Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen muistelmat kuuluvat kategoriaan tavallista raskaamman sarjan kirja, etenkin jos mittariksi asetetaan kirjan merkitys poliittisen lähihistorian tulkitsijana.
Häkämies on ollut aina vallan liepeillä tai sen ytimessä johtuen sukutaustastaan ja omista kyvyistään. Häkämies on pragmaatikko, joka osaa voittaa ja haistaa voittajan. Hän tuntee hyvin kokoomuksen aatteellisen historian, mutta sitäkin tärkeämpää on pyrkiä näkemään muutoksien suunnat, jotta vastavirta ei uuvuta.
Häkämies kertoi kirjansa julkistustilaisuudessa, että hän ehdotti sparraajalleen Matti Apuselle kirjan nimeksi Tulta päin! Sekin olisi kuvannut kirjan kirjoittaa toki hyvin – muutenkin kuin sotilaallisuudellaan. Apunen teki vastatarjouksen kirjan nimeksi: miten olisi Väistämättä. Siihen Häkämies onneksi tarttui.
Laitaa päin?
Väistämättä luo kuvan vääjäämättömistä yhteiskunnallisista megatrendeistä, kuten ikääntymisen kustannuksista. Kirjassa Häkämies todistaa tunnetuin oikeistopoliittisin argumentein, miten hallitusten olisi tehtävä jotain väistämättömän edessä, kun hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus rapistuu. Häkämiehen mukaan Juha Sipilän hallitus aloitti hyvin, mutta mopo hyytyi ay-liikkeen muuriin. Muuten meno onkin Häkämiehen mukaan ollut melko löysää.
Entinen kokoomuksen kansanedustaja ja ministeri jopa alkaa uida vastavirtaan vihjaamalla porvareille, että keskustahakuisuus ja slogan palkansaajien ratkaisevasta voimasta vaaleissa voivat olla mennyttä maailmaa:
”Porvaripuolueilla on peiliin katsomisen paikka. Ne ovat hakeneet uutta kannatusta palkansaajaväestöstä, ehkä liiankin yksisilmäisesti. Sanotaan, että politiikan peli ratkaistaan keskikentällä. Tämä ei pidä
enää paikkaansa, vaan peliä käydään myös laidoilla”, Häkämies kirjoittaa.
Häkämiehen mukaan pelikuviota muuttaa porvarikentässä PS:n nousu. Häkämies arvioi kirjan julkistustilaisuudessa, että vastoin kuin eräät kokoomuksessa haluavat ajatella, PS:n voidaan ainakin mielikuvan tasolla nähdä asettuvan kokoomuksesta oikealle.
Tämän Häkämies sanoo suoraan ja niin kuin Apunen ehdotti: Väistämättä. Väistelyä ei Häkämies muuten harrastanut Washingtonissa kuuluisassa Venäjä, Venäjä, Venäjä -puheessaan.
Minne unohtui ay-rahan puinti?
Häkämies kirjoitti kirjansa itse. Siitä voisi tehdä monta kiinnostavaa huomiota, mutta palaan yhteen Häkämiehen nostoon, joka myös median rooliin liittyy.
Häkämies oli Matti Vanhasen porvarihallituksessa puolustusministerinä. Tuo hallitus kohtasi kaksi isoa ongelmaa. Suurin oli finanssikriisiin alkaminen vuonna 2008, mutta kannatusta taisi, etenkin keskustan puolella, syödä ajautuminen vaalirahojen selittelyyn.
Kehittyvien Maakuntien Suomen kautta jaettiin porvareille ja osin myös demareille rahaa. KMS:ää rahoittivat tahot, joilla oli paitsi yleistä yhteiskuntapoliittisen suunnan intressiä, myös mahdollista halua vaikuttaa vaikkapa kaavoitusta ohjaaviin poliittisiin päätöksiin. KMS-epäselvyyksien vuoksi keskustassa vaihtui puheenjohtaja ja puoluesihteeri. Hallituksen väri muuttui porvarivallasta sixpackiin vuonna 2011.
Häkämies ihmettelee kirjassaan, miksi media, joka oli valppaana KMS-uutisoinnissa, jätti vuonna 2019 ay-taustaisen Vapauden Valtakunta -organisaation ilman erityistä selvitystä.
”Kehittyvien Maakuntien Suomi ja 2007 vaalirahoituksen epäkohdatnousivat median pääotsikoiksi, mutta 12 vuotta myöhemmin julkisuudelta meni suurelta osin ohi Vapaiden Valtakunta -yhdistyksen toiminta vuoden 2019 vaaleissa”, Häkämies kirjoittaa.
Vapaiden Valtakunta oli ammattiyhdistysliikkeen perustama yhdistys, joka kanavoi ay-liikkeen rahaa vaaleissa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja palvelualan PAM rahoittivat yhdistystä kukin 300 000 eurolla.
Häkämiehen mukaan järjestelyn taustalla oli Antti Rinteen tukimies Vesa Mauriala, joka oli operoimassa aiemmin Jutta Urpilaista ulos SDP:n johdosta ja nostamassa Rinnettä tilalle.
”Hän (Vesa Mauriala) oli myöhemmin yksi Antti Rinteen oikeista käsistä Säätytalon hallitusneuvotteluissa. Vapaiden Valtakunnalta media ei vaatinut eikä saanut selvitystä, miten raha käytettiin ja miksi sosiaalidemokraattisten edustajien vaalirahailmoituksissa kyseistä yhdistystä ei näy. Tulosta sen toiminta tuotti. SDP nousi vaaleissa suurimmaksi puolueeksi ja hallituksen muodostajaksi”, Häkämies kirjoittaa.
Sauli Niinistön ja Jyrki Kataisen välissä
Jyri Häkämiehellä on hyvät välit kokoomuksen entiseen puheenjohtajaan Jyrki Kataiseen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistöön. Suhteesta presidenttiin Häkämies sai etukenoa jo isoveljeltään Karilta, joka oli tunnetun hupu-tupu-lupu -ketjun jäsen. Sauli Niinistö ja Kari Häkämies olivat ketjun vakituiset, vaihtuva jäsen oli joko Anssi Rauramo tai Heikki A. Ollila.
Häkämiehen kirja kattaa vuodet, jolloin Kataisen ja Niinistön välit viilenivät – Häkämies antaa ymmärtää, etteivät ne ole sittemmin lähentyneet.
Häkämies kertoo hänen, Kataisen ja kokoomuksen silloisen järjestöpäällikön Mikko Kortelaisen käyneen hyvissä ajoin ennen vuoden 2006 presidentinvaaleja maanittelemassa Niinistöä presidenttiehdokkaaksi. Häkämiehen mukaan Kataisen ja Niinistön kemiat toimivat tuolloin – olihan Niinistö myötävaikuttanut siihen, että Kataisesta tuli kokoomuksen puheenjohtaja 2004.
Niinistön presidentinvaalikampanja oli menestys. Jyri Häkämies kuului kampanjan kärkioperaattoreihin.
Kuten Häkämies kertoo kirjassaan, Sauli Niinistön 2006 menestys kantoi osaltaan kokoomusta eduskuntavaaleihin 2007. Kokoomus nousi kakkoseksi ja hallitukseen. Tuli hallitusneuvotteluiden aika. Katainen ei ottanut äänikuningas Niinistöä hallitusneuvotteluihin. Niinistö tyytyi puhemieheksi, vaikka ulkoministerin paikka, joka avitti Tarja Halosen presidentiksi, tuli kokoomukselle. Katainen väittää antaneensa Niinistölle mahdollisuuden valita, mutta Niinistö on tulkinnut, että näin ei käynyt, koska häntä ei hallitusneuvotteluihin kutsuttu.
Häkämies tyytyy toteamaan edellä mainitun kiistan ottamatta kantaa puoleen tai toiseen. Ensimmäisen kerran episodi on kirjoitettu auki Tuomo Yli-Huttulan kirjassa Presidentti ja porvarivalta.
”Jyrki soitti neuvotteluista Niinistölle. Käydystä keskustelusta on kaksi tulkintaa: oliko Niinistölle aidosti tarjottu valittavaksi ulkoministerin ja puhemiehen paikkaa vai oliko tarjolla vain puhemiehen rooli. Niinistö koki, että hänen sivuuttamisensa hallitusneuvotteluista oli vahva viesti – miten hän voisi ryhtyä ulkoministeriksi, jos hän ei ole päässyt vaikuttamaan ohjelman sisältöönkään. Jyrki puolestaan koki soitollaan antaneensa Niinistölle valinnan mahdollisuuden. Niin tai näin, viimeistään tämä episodi viilensi heidän välinsä”, Häkämies vahvistaa.
