Verkkouutiset

Jyri Häkämies. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Jyri Häkämies: Hallitus on liian riitainen tekemään näitä päätöksiä

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan mukaan työvoimapula uhkaa kasvua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus siirtää jälleen kerran hallitusohjelman kannalta keskeisiä talous- ja työllisyyspäätöksiä hamaan tulevaisuuteen samaan aikaan, kun menolisäykset ovat toteutuneet etupainotteisesti, Elinkeinoelämän keskusliitto toteaa.

EK:n tiedotteessa summataan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tehneen päätöksiä 42[nbsp]000–44[nbsp]000 työllisestä, mutta niiden julkista taloutta vahvistava vaikutus on vain 450 miljoonaa. EK:n mielestä tavoitteen pitäisi kuitenkin olla kahden miljardin euron vaikutus.

Ensi vuodelle hallitus on lupaillut julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla vahvistvia työllisyystoimia. EK varoittaa julkisen talouden ja samalla palvelujen pohjan pettävän hallituksen suunnitelmilla.

Osaavan työvoiman pula on taas EK:n mukaan taittamassa orastavan talouskasvun.

– Onnistuminen työvoimapulan ratkaisemisessa on edellytys Suomen menestykselle niin lyhyellä kuin pidemmällä aikavälillä. Hallitus tuntuu olevan liian riitainen tekemään näitä päätöksiä, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

– Tehdyt määrärahalisäykset ja uudistukset työ- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton vauhdittamiseksi ovat tärkeitä. Hallituksen on varmistettava, että lupajonot puretaan, hän jatkaa.

Velka kääntyy vain talouskasvulla

EK muistuttaa hallituksen rikkovan omaa menokehystään rajulla velanotolla.

– Näin valtava velka voidaan kääntää vain talouden kasvulla ja vaikuttavilla reformeilla. Nyt uhkana ovat rajut veronkiristykset tulevaisuudessa ja olematon kyky kestää koronan tyyppisiä talouden shokkeja.

EK pitää myönteisenä asiana hallituksen päätöstä korjata Suomen Akatemian rahoitusta vuodelle 2022, mutta TKI-rahoitukseen kohdistuu kuitenkin vielä säästöuhkia. Myös T&K-verokannustimen kehittämisessä ei edetty riittävän laajasti. EK kannustaa parlamentaarista TKI-työryhmää tekemään pitkäjänteisiä päätöksiä, joilla luodaan vakaa kasvunäkymä kohti TKI-rahoituksen nostamiseksi neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta

– TKI-rahoitus on investointi tulevaisuuteen, ja huolehtimalla riittävästä osaajien saatavuudesta Suomella voi olla kokoaan isompi rooli taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, Häkämies muistuttaa.

Kiitosta hallitus saa myös kotitalousvähennyksen merkittävästä laajentamisesta. Tällä on EKn mukaan myös myönteinen työllisyysvaikutus.

Budjettiriihen alla väläyteltyyn maastapoistumisveroon EK suhtautuu penseästi. EK:n mukaan vero monimutkaistaisi Suomen verojärjestelmää ja sillä olisi haitallisia vaikutuksia muun muassa Suomen kilpailukykyyn, kiinnostavuuteen sijoituskohteena sekä maahan- ja maastamuuttoon. EK muistuttaa valtiovarainministeriönkin tulleen omassa selvityksessään siihen tulokseen, että vero olisi ongelmallinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)