Kuluttaja on kuningas, tavattiin aikoinaan sanoa. Sanonnan takana on viisaus, että ihmiset tietävät omat tarpeensa, he päättävät mitä hyödykkeitä ja palveluja hankkivat ja siten ohjaavat markkinoita. Näin palvelu- ja tavaratuottajat sekä myyntikanavat pysyvät virkeinä, hinnoittelevat järkevästi ja kehittävät palvelujaan. Kuluttaja saa tarvitsemansa oikeaan laatuun ja oikeaan hintaa. Niin ja ”kehitys kehittyy”. Näinhän sen pitää mennä.
Kun kuluttajasta tuli kuningas, edellä kuvattu sinällään simppeli mekanismi terävöitti toimintaa markkinoilla, muttei mullistanut suuresti mitään. Kuluttajan ääni kuului ja sääti tarjontaa, hinnoittelua ja laatua, mutta pääsääntöisesti saman toimijat tuottivat palveluja edelleen. Yritykset olivat pitkäikäisiä ja liiketoiminta kohtuullisen hyvin ennustettavaa. Silloin oli turvallista ja kohtuullisen ennustettavaa suunnitella myös tuotannontekijöiden – raaka-aineiden ja työn – hintaa ja positiivista kehitystä.
Sitten tuli globalisaatio ja digitalisaatio.
Kuningaskuluttajan valta kasvoi räjähdysmäisesti. Yht´äkkiä ostaja pystyi toimimaan ympäri maailmaa ja markkinaan tuli uusia globaaleja uusia toimijoita, eBay, Amazon, Alibaba … listaa voi jatkaa loputtomiin. Netistä tuote kliks, kuriiri toimittaa sen kotiovella. Markkina on auki sekä ostajalle että myyjälle, hyvässä ja kuten olemme huomanneet, myös pahassa. Niin tai pahalta se tuntuu, jos ei ole kilpailun kärjessä ja liiketoiminta supistuu. Samalla supistuu niin yrittäjän tuotot kuin työntekijöiden palkat ja alihankkijoiden toimitusvirrat. Syyttävä sormi osoittaa … hmm … kuluttajaan, tai ainakin pitäisi jos aiheuttajaa halutaan hakea. Kodak ei oivaltanut digitalisaation vaikutusta ja tänään on turha osoitella ketään, juna meni jo.
Näillä markkinoilla on samat pelisäännöt kaikille. Ne kirjoittaa kuluttaja, sinä ja minä, kanssaeläjämme Suomessa ja ulkomailla.
Ihan kaikkea ei osteta netistä, mutta ei hätää, Viro on lähellä. Sieltä saa olutta halvalla. Tarjolla on ulkomaista tuotantoa mutta myös suomalaista olutta saa halvemmalla etelästä. Ei osoiteta ketään mutta muistellaan taas kuka tekee päätöksen – sehän on kuningaskuluttaja.
Me olemme vapaat tekemään päätöksen, kuinka kulutamme ja hyvä niin. Meillä on digitaalinen ja globaali valtikka, jolla äänemme teemme kuuluvaksi, mutta onko meiltä unohtunut kuunnella markkinaa, kun olemme itse myymässä.
Viimeistään nyt uskoisin valtaosan huomanneen, että on unohtunut vanha totuus, että kuluttaja päättää. Suuryritykset eivät päätä kaikkea, työmarkkinajärjestöt – olivatpa Pitkänsillan pohjois-puolella tai kauempana etelässä – eivät päätä, eikä päätä muuten Suomen hallituskaan. Kuluttaja päättää. Tätä heräämistä koemme nyt työmarkkinoilla. Vuosikymmenet meillä on ollut kohtuullisen vakaat koti- ja vientimarkkinat ja olemme tottuneet määrittämään itse hyvinvointimme tason ja hinnan. Ehkä Pohjoismaita, Pohjois-Amerikkaa, Japania, Saksaa lukuun ottamatta koulutustasomme on tuonut kilpailuedun ja kasvavat ikäluokat edullisen huoltosuhteen, mutta toisin on nyt. Kuluttaja meitä kurittaa, ellemme häntä kuuntele.
Hyvä uutinen on se, että Suomi on loistava maa asua, meillä on osaamista, maineemme on hyvä ja tiedämme, miten kansainvälisillä markkinoilla toimitaan. Kun kuulovika korjataan ja päätämme lisäksi uskoa kuulemaamme. Siis myydessä pitää toimia samoilla pelisäännöillä, joilla itse toimimme ostajana. Näin myyntipuolikin varmasti alkaa vetämään. Hyvä Suomi!
Kirjoittaja Pekka Rehn on digitalisoija, KTM ja kuntapoliitikko.
