Verkkouutiset

Jussi Saramo (vas.). LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Jussi Saramo: Vain vasemmistoliitto ymmärtää, mistä velassa on kysymys

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan velkavarovaisuus on aiemmin johtanut syrjäytymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo usuttaa ”muitakin kuin vasemmistoliittoa” ymmärtämään, mistä velassa on kysymys.

– Olisi tärkeää, että muutkin kuin vasemmistoliiton kannattajat ymmärtäisivät kokonaisuuden – velkaan keskittymällä Suomessa on tehty pahaa jälkeä (ja paljon lisää velkaa!), kun ihmisiä on syrjäytetty rakennetyöttömyystilastoon ja tulevaisuuteen jätetty investoimatta, Saramo kirjoittaa yhteisöpalvelu Twitterissä.

Saramo on jakanut Maaseudun tulevaisuuden kyselyn, joka osoittaa suomalaisten olevan huolissaan velkaatumisesta yhä enemmän.

– Velka-aste kääntynee koronasta siitäkin huolimatta, että verotuksen porsaanreikiä ei ole korjattu, Saramo haastaa niitä, jotka arvostelevat hallitusta velanotosta ja rakenteellisten uudistusten puutteista.

Esimerkiksi Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen ja EVA:n johtaja Emilia Kullas ovat ihmetelleet hallituksen löysää taloudenpitoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)