Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

”Jussi Halla-aholla on merkittävä vastuu”

Petteri Orpolla on viesti Jussi Halla-aholle.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi tiistaina Turussa, että puoluekenttä on myllerryksessä läpi Euroopan.

– Heilahtelut kannatusmittauksissa tai vaaleissa ovat suurempia kuin vuosikymmeniin. Paikalleen jämähtäneet puolueet menettävät suosiotaan, ja ilmiöt saattavat vaikuttaa ratkaisevasti vaalituloksiin. Myös Suomessa. Emme elä enää maailmassa, jossa kaksi suurta puoluetta on hallituksessa, kolmas oppositiossa – ja vaalien jälkeen rooleja vaihdetaan. Se aika on uskoakseni pysyvästi ohi.

Hänen mukaansa politiikasta on tullut yhä voimakkaammin kilpailua identiteeteistä, tunteesta ja luottamuksesta.

– Ollakseen suosittu poliittisen liikkeen pitää tuntua, näkyä ja kuulostaa joltakin. Asioiden hoitaminen ei yksinään riitä, vaan poliitikkojen täytyy myös muistaa perustella, miksi näin tehdään. Täytyy kertoa, kenen puolesta työskentelee ja mitä vastaan asettuu.

Hän totesi, että viime vuosina globalisaatio, avoin markkinatalous, länsimainen liberaali demokratia, yksilönvapaus – ne asiat, joiden piti olla historian rauhanomainen lopputulos – ovat tulleet haastetuiksi.

– Ilmastonmuutos, muuttoliikkeet, kaupungistuminen, teknologian kehitys ja väestön ikääntyminen koettelevat länsimaisia yhteiskuntia. Nämä ilmiöt huolettavat ihmisiä, ja populistiset liikkeet ottavat tilanteesta kaiken irti. Suomessakin on nähty populististen perussuomalaisten nousu, lasku ja uusi nousu. Vastuu syö, vastuuttomuus kasvattaa, Orpo sanoi.

– Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä kannatusmittausten mukaan Suomen suosituin puolue. Se tuo mukanaan suuren vastuun, hän totesi.

Orpo viestitti, että tuossa asemassa ei voi enää tyytyä vain osoittelemaan ongelmia.

– On meidän, muiden puolueiden sekä median tehtävä vaatia perussuomalaisilta ratkaisuja. Mitä te tekisitte, jos saisitte päättää? Luulen, että tämä on monelle epäselvää.

Kokoomusjohtajan mukaan suosituimman puolueen puheenjohtajana Jussi Halla-aholla on merkittävä vastuu myös suomalaisen demokratian ja järjestäytyneen yhteiskunnan puolustamisessa.

– Toivon todella, että hän ei anna perussuomalaisten riveissä tilaa kasvaa sellaiselle ajattelulle, jossa väkivallan lietsominen on sulka hattuun, Orpo sanoi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt