Jussi Halla-aho. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Jussi Halla-aho Ylellä: Ilmastoliike kuin maailmanlopun kultti

Kansainväliseen ilmastolakkoon osallistui perjantaina yli neljä miljoonaa ihmistä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho kritisoi maailmanmaineeseen nousseen ruotsalaisaktivisti Greta Thunbergin ympärille muodostunutta ilmastoliikettä. Hän kertoo, ettei usko itse mielenosoittamiseen.

– On oikeastaan mielenkiintoista että tämä Greta Thunbergin ympärille rakentunut hurmoshenkinen liike muistuttaa aika lailla tällaista maailmanlopun kulttia, Halla-aho sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Hänen mukaansa liikkeessä puhutaan siitä, että päätösten pitäisi perustua tieteelliseen tietoon, mutta toiminta näyttää aivan muulta.

– Kyllä tässä minun mielestäni pikemminkin on kyse suurten tunteiden lietsomisesta ja paniikin lietsomisesta. Mutta muistan kyllä itsekin, että 16-vuotiaana tiesin kaikesta kaiken.

Perjantaina järjestettyihin kansainvälisiin ilmastolakko-mielenosoituksiin osallistui Thunbergin mukaan yli neljä miljoonaa ihmistä 163 eri maassa. Hän osallistui mielenosoitukseen itse New Yorkissa, jossa kaduilla mieltään osoittamassa oli hänen mukaansa yli 250 000 ihmistä.

– Tämä on vasta alkua. Muutos on tulossa – pidit siitä tai et, Thunberg sanoo yhteisöpalvelu Twitterissä.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt