”Pitäisiköhän lähteä eka kertaa Kirkkopäiville? Tuntuvat mielenkiintoisilta. Kirkko näyttää kehittävän päivistään puheenaiheen, josta ei voi kieltäytyä”, pohdiskeli nimimerkki Simpanssi Kaleva.fi:n nettikeskustelussa.
Maallikkoakin oli alkanut kiinnostaa Kirkkopäivät sen jälkeen, kun perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon sinne osallistumisesta oli noussut kohu. Yli 200 ihmistä oli kirjoittanut vappuun mennessä vetoomuksen Helsingin piispa Teemu Laajasalon ideoiman keskustelun perumiseksi nykyisessä muodossaan.
Sama ajatus kuin Simpanssilla ehti käväistä omassa mielessänikin. Ollakseni rehellinen – taustalla on muutakin kuin Halla-aho.
Kohu sai minut kiinnostumaan huomenna Jyväskylässä alkavien Kirkkopäivien koko ohjelmasta. Vaikutuin. Lähemmäs sata mielenkiintoista tapahtumaa ja keskustelua. Teemat ovat paikoin yhteiskunnallisesti koukuttavia: ”Hyvinvointiyhteiskunta vai hyväntekeväisyysyhteiskunta?”, ”Totuudenjälkeinen kirkko” tai ”Köyhyys Suomessa – miten se poistetaan?”
Tapahtumiin ja keskusteluihin osallistuu kirkon palkkalistoilla olevien lisäksi laaja kirjo eri alojen vaikuttajia. Poliitikkoja ja ay-johtajiakin. Muiden kuin Halla-ahon osallistumisen perään en ole havainnut kysellyn.
Kirkkopäivillä on varattu tunti aikaa piispa Laajasalon vetämään sananvapautta ja poliittista korrektiutta pohtivaan keskusteluun, johon osallistuu Halla-ahon lisäksi myös koomikko Joonas Nordman.
Itse näen hitusen komiikkaa jo siinä, miten tulevasta keskustelusta nousi jo tässä vaiheessa kohu. Etenkin kun keskustelun kantavana teemana on sananvapaus. Kuka saa siis puhua – sananvapaudesta?
Keskustelu ei tarkoita hyväksymistä
Tässä ajassa on jotain perin kummallista. Ihmiset ovat paenneet omiin some-kupliinsa, joista moralisoidaan ja huudellaan toinen toisille. Netissä keskustelu kärjistyy ja on usein suoraan sanottuna törkeää – puolin ja toisin.
Erilaiset mielipiteet ovat jo lähtökohtaisesti uhka. Sitä tuntuu olevan myös pyrkimys avoimeen keskusteluun ja haluun edes yrittää ymmärtää toisella tavoin ajattelevien ihmisten lähtökohtia. Leimakirveet viuhuvat. Ihmisiä ahdetaan lokeroihin.
Kirkkopäivien kohu tuo mieleeni Pirkko Saision vuoden takaisen haastattelun Nykypäivässä. Siinä Saisio mainitsi toimittajasta, joka oli Facebookissa antanut ymmärtää hänen keskustelevan fasistien ja rasistien kanssa.
– Sanoin hänelle, että keskustelen ihan kaikkien kanssa. Olen näytelmäkirjailija ja muuten minulta lähtee ammatti alta. Minun täytyy tietää, mistä ihmiset puhuvat ja etenkin miten he puhuvat, Saisio kertoi vastanneensa kritiikkiin.
Myös kirkon ja piispojen on oltava hereillä tässä ajassa. Teemu Laajasalon ennakkoluuloton avaus on kaukaa viisas. Halla-ahon taustat tunnetaan eikä hänen näkemyksiään tarvitse hyväksyä, mutta se ei tarkoita, etteikö hänen kanssaan voisi keskustella.
Tosiasia on kuitenkin se – tykkäsi tästä tai ei – että iso osa suomalaisista antoi viime vaaleissa äänensä perussuomalaisille. Kannatusnousu on jatkunut vaalien jälkeenkin. Halla-ahon eristäminen olisi tässä tilanteessa äärimmäisen lyhytnäköistä ja typerää. Se lisäisi uhriutumista ja yhteiskunnan vastakkainasettelua entisestään.
Tähän loppuun on hyvä siteerata vielä eläkeläispappi Risto Alajan maltillista mielipidekirjoitusta Kirkko ja Kaupunki -lehdestä (9.5) :
”Millainen on avara kirkko? Jotain muuta kuin tämä häly yhden kirkkopäiväkeskustelun tiimoilta. Ja eikö kannattaisi odottaa sitä, mitä he siellä keskustelevat. Jopa ihan rauhassa”.
