Verkkouutiset

Ensimmäinen venäläissotilas on joutunut tuomiolle sotarikoksistaan Ukrainassa, LEHTIKUVA/ANNI REENPÄÄ

Juristi varoittaa: Ympäristö- ja ilmastolupauksissa voi piillä riski

Kenen vastuulla on, jos yritys ei pidä kiinni tuotteelle tai palvelulle antamistaan ympäristölupauksista?
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kun yritysten liiketoiminta perustuu yhä enemmän alihankkijoihin ja moninaisiin tuotantoketjuihin, vastuuasiat saattavat olla monimutkaisia. Tyypillisimmällään yritysten vastuuvahingoissa on kyse jonkinlaisesta huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä, sanoo LähiTapiolan vastuuriskipäällikkö Hannu Ritamäki tiedotteessa.

Vastuullinen toiminta ja ympäristöarvot ovat nykyään yhä useammalle yritykselle tärkeitä. Ne voidaan jaotella yrityksen sisäiseen ja ulkoiseen vastuuseen. Vastuullisuusasiat saatetaankin sitoa sopimuksiin, jolloin myös ne kuuluvat vastuuvahinkojen piiriin.

Vastuujuristi Minna Virtasen mukaan usein yrityksen vakuutukset eivät kuitenkaan kata esimerkiksi sitä, että ympäristölupauksia ei ole noudatettu.

– Tällä hetkellä yritykset ovat hyvin halukkaita tuomaan vastuullisuuskysymykset jopa strategiatasolle, ja monet yritykset tekevät erilaisia ympäristölupauksia. Osa lupauksista saatetaan viedä jopa yritysten kahdenvälisiin sopimuksiin asti, hän kertoo.

Mistä vastuuvahingoissa on kyse?

– Yritysten vastuuvahingoissa voi siis olla kyse monesta asiasta. Esimerkiksi tuotantosopimuksissa saatetaan määritellä, millä tavoin tuote valmistetaan. Nimenomaan yhä kiristyvissä ympäristövaatimuksissa voi piillä riskejä, jos niiden noudattaminen allekirjoitetaan sopimuksiin, Virtanen kertoo.

– Yksi tyypillisimpiä on tuotannolliset vastuut. Eli käytännössä yritys on esimerkiksi kertonut noudattavansa valmistuksessa ympäristövastuullisia raaka-aineita ja menetelmiä ja tämä vastuullisuuslupaus tulee osaksi liikesopimusta. Jos sitten käykin ilmi, että sopimukseen kirjattua lupausta ei ole kyetty pitämään, ollaan mahdollisen sopimusrikkomuksen äärellä, hän jatkaa.

Virtasen mukaan, kun asia on kirjattu kahdenvälisiin sopimuksiin, joita on rikottu, toinen osapuoli saattaa vaatia korvauksia.

– Selvitettäväksi jää, onko asiassa aiheutunut vahinkoa, joka olisi vakuutusturvan piirissä vai ratkeaako asia osapuolten välillä muuten esimerkiksi sopimussakolla.

Vakuutusyhtiön vastuujuristien pöydälle asia tulee siinä vaiheessa, kun yritys on suojannut sopimuksensa vakuutuksilla.

– Erilaiset vastuuvakuutukset ja sopimukset ovat monelle yritykselle elinehto, joilla turvataan liiketoimintaa. Jos perusteellisen selvitystyön jälkeen todetaan, että korvausvelvollisuus on olemassa ja aiheutunut vahinko on vakuutusturvan piirissä, korvataan se yrityksen vakuutuksesta. Vahinko korvataan sen yrityksen vakuutuksesta, jonka todetaan aiheuttaneen vahinko, Virtanen kertoo.

Euroopassa on käyty jopa oikeudenkäyntejä liikaa ympäristölupauksia antaneita yrityksiä ja maiden hallituksia vastaan. Julkisuuteen nousseissa tapauksissa on ollut kyse muun muassa ympäristölupauksista ja päästöjen vähentämisistä, joiden eteen ei ole tehtykään luvattua. Erityisesti kansalaisjärjestöt ovat olleet aktiivisia nostamaan kanteita.

– Nämä asiat koskettavat Suomeakin, emme ole mikään erillinen saareke. Toisaalta meillä ei vielä ole ollut vastaavia tapauksia eikä ainakaan käräjäkäsittelyjä. Uskon, että joidenkin vuosien päästä tilanne saattaa olla hyvin toisenlainen. Mutta huomioitavaa kuitenkin on se, että yhteiskuntavastuuasiat eivät useinkaan kuulu perustasoisiin vakuutuksiin. Usein ne jäävät vakuutusehtojen ulkopuolelle, Virtanen kertoo.

Sopimuskumppani tunnettava

Hänen mukaansa yritysten on oltava tarkkoina käyttämistään alihankkijoista. Yritys vastaa paitsi omasta, myös käyttämänsä alihankkijansa työstä.

– Yrityksissä tulisi siis pohtia, millä tavoin vastuullisuuskriteerit täytetään. Erityisen tarkkana tulee olla, jos ne kirjataan sopimuksiin. Ja toisaalta, on myös tärkeää tuntea sopimuskumppani ja vaatia läpinäkyvyyttä sekä ylipäätään sopia asioista kirjallisesti. Kansainvälistymisen myötä voi olla vaativaa tuntea jokainen tuotantoketjun alihankkija, mutta riskit lisääntyvät, Virtanen muistuttaa.

Lähtökohtaisesti yrityksissä olisi hyvä pitää mielessä, että vakuutukset eivät kata yritykselle tuomittuja sakkoja tai sanktioita. Yritysten tulisikin huolehtia siitä, että ne pystyvät sitoutumaan tekemiinsä sopimuksiin.

– Eli on punnittava, kumpi maksaa enemmän, se että huolehditaan sopimusten mukaisten vastuullisuusketjujen toiminnasta vai se, että yritys joutuu hyvittämään suoritusvirhettään esimerkiksi maksamalla sopimussakkoja. Ja koko ajan tämän tyyppisissä asioissa on selkeästi mukana myös maineriski.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)