Verkkouutiset

Juomien ravintolamyynti romahti viime vuonna

Panimojuomien myynti ravintoloissa romahti viime vuonna koronaepidemian seurauksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan juomaostokset siirtyivät päivittäistavarakauppaan lähes kokonaan.

Olutta, siideriä, long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä myytiin viime vuonna yhteensä 805,5 miljoonaa litraa. Kokonaismyynti kasvoi 6,8 miljoonaa litraa eli 0,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Alkoholia sisältäviä panimojuomia, olutta, siideriä ja lonkeroa, myytiin yhtensä 430,1 miljoonaa litraa, missä on laskua reilu prosentti. Myynnin kokonaismäärää kasvatti kuitenkin virvoitusjuomien ja kivennäisvesien ostosten kasvu reilulla kolmella prosentilla 375,4 miljoonaan litraan.

Panimoliiton mukaan kivennäisvesien ja virvoitusjuomien merkitys Suomessa toimivalle panimoteollisuudelle onkin merkittävä. Niiden valmistusta rasittaa kuitenkin epäoikeudenmukainen valmistevero, joka on EU-maiden korkein. Eikä mikään muu maa kuin Suomi verota vettä.

– Jopa sokerittomien kivennäis- ja lähdevesien veroa perustellaan terveysargumentein. Epäreilusta ja syrjivästä virvoitusjuomaverosta onkin luovuttava, vaatii Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Olutta hamstrasivat Viroon matkustaneet suurtuojat

Viime vuonna alkoholia sisältävien juomien osalta oluen kulutus laski ravintoloissa 41 prosenttia, lonkeroiden 44 ja siiderin puolittui. Virvoitusjuomia juotiin 22 prosenttia ja kivennäisvesiä 39 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna 2019.

– Koronapandemian alettua ennustettiin, jopa peloteltiin, että erityisesti olutta hamstrataan koteihin. Oluen osalta vain alkoholittoman oluen myynti kasvoi, edellisvuoteen verrattuna 10,2 prosenttia, Loikkanen kertoo.

Sen sijaan matkustajatuontia koronavirus ei hillinnyt. Laivamatkat vähenivät 66 prosenttia, mutta alkoholijuomien tuonti väheni vain vajaalla kolmanneksella. Yhä harvempi toi siis yhä isomman määrän alkoholia. Virosta haetaan erityisesti olutta, jonka määrä alkoholituonnista on puolet.

– Mieluummin huolissaan kannattaakin olla matkustajatuonnista, erityisesti suurtuojista. Yhdellä kerralla tuodaan reilusti yli sata litraa alkoholia. Voikin kysyä, paljonko siitä myydään eteenpäin. Harmaa talous vähentää valtion saamia verotuloja, Loikkanen toteaa.

Lisäksi kotimaisen myynnin lasku vaikeuttaa panimoteollisuuden työllistämismahdollisuuksia.

– Alkoholiveron nostaminen tälle vuodelle olikin ajoituksena erittäin huono, sanoo Loikkanen.

Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten Hartwallin, MBH Breweriesin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin. Niiden osuus Suomessa toimivan panimoteollisuuden myynnistä on noin 95 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)