Lähiliikenteen matkustajia Helsingissä. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Junaliikenteessä jälleen häiriöitä

Lännestä itään päin liikkuvat räntä- ja lumisateet heikentävät ajo-olosuhteita lähes koko maassa.

Maan yli lännestä itään liikkuva lumisadealue tuo mukanaan paikoin viisi senttimetriä uutta lunta. Sää lauhtuu Etelä-Suomessa torstain aikana tilapäisesti lähelle nollaa, mutta lämpötila laskee yöhön mennessä pakkasen puolelle.

Huonosta ajokelista varoitetaan lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi lähes koko maassa Lappia lukuun ottamatta.

VR on joutunut perumaan kuluvan viikon aikana useita kaukoliikenteen vuoroja haastavien sääolosuhteiden vuoksi. Pakkanen ja lumi ovat häirinneet vaihteiden kääntymistä, junien sähkö- ja paineilmajärjestelmiä sekä vaurioittaneet junakalustoa. 95 prosenttia junista pyritään silti liikennöimään normaalisti.

Torstain osalta muun muassa Turun ja Tampereen, Kuopion ja Jyväskylän ja Oulun ja Kuopion välisiä kaukoliikennevuoroja on jouduttu perumaan. Kattava lista perutuista junista ja korvaavista kyydeistä löytyy VR:n verkkosivuilta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan viime viikkojen runsas lumentulo ei ole silti erityisen poikkeuksellista historiallisten tilastojen valossa. Suurin kuukausittainen lumisademäärä Kaisaniemen mittauspisteessä on ylittänyt 80 senttimetriä useita kertoja 2000-luvun aikana.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt