FT, historiantutkija Jaakkojuhani Peltonen käsittelee teoksessaan sitä, miten Aleksanteri Suurta on hyödynnetty vuosituhansien ajan erilaisten poliittisten, moraalisten ja ideologisten tarkoitusperien ajamiseen.
Makedonian kuningas Aleksanteri kuoli 32 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä. Hänen hallintokautensa kesti vain 13 vuotta ja jättimäinen valtakunta pirstaloitui muutamia vuosia kuninkaan kuoleman jälkeen. Siten Peltonen pohtiikin kirjassaan, miksi Aleksanterin hahmolla on ollut niin merkittävä vaikutus Euroopan ja Aasian historiaan.
Myytin synty
Yksi syy myytin syntyyn oli kuninkaan poikkeuksellinen elämä ja hallituskausi. Aleksanteri nousi kuninkaaksi vain 20-vuotiaana, mutta hän osasi isänsä Filippos II:n tavoin tehdä nopeita päätöksiä ja johtaa armeijaansa menestyksekkäästi. Hän marssi voitosta voittoon ja hänen sotataitoaan on ihailtu vuosituhansia. Nykyäänkin monissa sota-akatemioissa käsitellään Aleksanterin strategioita.
Peltosen mukaan Aleksanteri loi tietoisesti itsestään julkisuuskuvaa. Hän oivalsi, että sotaretkistä piti kertoa tavalla, joka tekisi lähtemättömän vaikutuksen. Suullisten kertomusten lisäksi hyödynnettiin maalaustaidetta sekä kirjoituksia. Kuninkaan palvelukseen pestattiin aikakauden parhaimpia kuvanveistäjiä ja maalareita, samoin kuin kirjoittajia.
Esimerkiksi Aristoteleen veljenpoika Kallisthenes oli mukana Aleksanterin sotaretkillä ja kirjoitti niistä eräänlaisen virallisen version. Teos ei ole säilynyt nykypäiviin, mutta antiikin historioitsijat käyttivät sitä lähdeaineistonaan. Lisäksi Aleksanterin sankaritarina vahvistui hänen alaistensa kirjoittamista teoksista, niissä ylistettiin kuninkaan saavutuksia ja ne vahvistivat syntynyttä myyttiä.
Ei tiedetä varmasti, uskoiko Aleksanteri itse olevansa jumalallista alkuperää, mutta ainakin hän tietoisesti levitti tällaista ajatusta. Muotokuvissa kuningas esitettiin usein ylijumala Zeuksen suosikkina.
Kuningas ehti perustaa imperiuminsa eri osiin, kuten nykyisten Irakin, Turkin ja Afganistanin alueille kymmeniä kaupunkeja, jotka hän nimesi Aleksanterin kaupungeiksi, Aleksandrioiksi. Niistä osa on edelleen elinvoimaisia, kuuluisimpana tietenkin Egyptin toiseksi suurin kaupunki Aleksandria. Näissä kaupungeissa maailmanvalloittajan muisto on säilynyt erityisen hyvin.
Hallitsijoiden esikuva
Eurooppalaisilla ei ollut yksinoikeutta Aleksanteriin, vaan hänet tiedettiin myös islamilaisessa maailmassa. Joidenkin islamilaisten teologien mukaan Koraanissa viitataan Aleksanteriin eli al-Iskandariin.
Siten muun muassa osmanit olivat perillä kuninkaan vaiheista ja pyrkivät seuraamaan hänen esimerkkiään. Osmanit eivät nähneet Aleksanteria vieraana valloittajana, vaan monikansallisen imperiumin luojana ja Konstantinopolin valloittaja sulttaani Mehmed II piti roolimallinaan juuri Aleksanteria.
1500-luvulla Euroopan herruudesta taistelivat osmanien Suleiman I Suuri ja Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V. He molemmat arvostivat Aleksanteria, joten kahden suuren imperiumin hallitsijat tavallaan kilpailivat siitä, kuka olisi eniten Aleksanterin kaltainen.
Aleksanterin ihailu ylsi pohjolaankin. Ruotsin suurvalta-ajan hallitsijat pitivät makedonialaista kuningasta johtotähtenään ja esimerkiksi myöhempi soturikuningas Kaarle XII kasvatettiin Aleksanteria ihannoivassa ympäristössä.
Myös Ranskan keisari Napoleon oli Aleksanterin ihailija. Hän jäljitteli esikuvaansa monissa asioissa, mutta tiedosti samalla tämän puutteet ja heikkoudet. Napoleonin saapuessa Egyptiin häntä oli puhuteltu ”Iskandarin jalona seuraajana”. Samoin 1800-luvulla britit samaistuivat Aleksanteriin valloittaessaan Intian ja Afganistanin.
Patsaskiista
Aleksanteri on tarjonnut polttoainetta nationalististen tunteiden sytyttäjänä jo pitkään. Kreikka itsenäistyi 1820-luvulla ja siitä lähtien Aleksanteria on hyödynnetty luotaessa kreikkalaista kansallistunnetta ja kuninkaan ihaileminen on edelleen voimissaan, vuonna 2009 hänet valittiin tv-ohjelman äänestyksessä ”suurimmaksi kreikkalaiseksi”.
Jugoslavian hajoamissotien tuloksena syntyi vuonna 1991 nykyinen Pohjois-Makedonia ja uusi valtio tarvitsi käsityksen omasta menneisyydestään ja Aleksanteri liittyi tähän olennaisesti ja tätä ei Kreikassa katsottu hyvällä.
Vuonna 2011 Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen pystytettiin vuonna 2011 massiivinen, 22 metriä korkea, Aleksanteria ja hänen hevostaan Bukefalosta kuvaava pronssipatsas. Tämän ja kymmenien muiden historiallisten hahmojen patsaiden oli määrä pönkittää nuoren tasavallan kansallistunnetta ja Aleksanteri oli kokonaisuuden keulakuva.
Kreikkalaiset raivostuivat, he pitivät ratsastajapatsaan sijoittamista Skopjeen pyhäinhäväistyksenä. Kreikkalaistutkijoiden mukaan nykyiset makedonialaiset ovat slaaveja, eivätkä kreikkalaisia, joita taas muinaiset makedonialaiset olivat. Kiista todistaa, miten suuri merkitys Aleksanterilla on makedonialaisille ja kreikkalaisille, molemmat pitävät häntä kansallissankarinaan ja esi-isänään.
Jaakkojuhani Peltonen: Aleksanteri Suuri. Sankari ja myytti. 264 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
