Henkilöauto leimataan usein haitalliseksi kulkumuodoksi, jonka käyttö ei ole osa kestävää liikennejärjestelmää. Traficom selvittikin taannoin, miten auton käytöstä siirryttäisiin julkiseen liikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.
Ajatus henkilöauton lähtökohtaisesta haitallisuudesta on osin nyrjähtänyt. Ongelma ovat liikenteen päästöt. Ei itse auto, joka on pikemmin ratkaisu kuin ongelma. Henkilöautoliikenne sähköistyy kovaa vauhtia ja alle 10 vuoden päästä uusista autoista Suomessa noin 70-80 prosenttia on päästöttömiä. Sähköntuotannossa ollaan siirtymässä uusiutuviin ja ydinvoimaan.
Eräs Traficomin selvityksen keskeinen havainto on, että rajoittamalla koti- ja työpaikkapysäköintiä, voidaan vauhdittaa kulkutapamuutosta tehokkaasti haluttuun suuntaan. Työpaikkapysäköinnin rajoittamisinnossa on kyse vähän samasta kuin vasemmalle kallellaan olevien ikiaikaisessa lempiaiheessa, tuloerojen tasaamisessa.
Liikennetutkijat ovat lanseeranneet termin liikenneköyhyys. Pahimmillaan se on sitä, että kansalaisen asuinpaikka sijaitsee kattavan joukkoliikenteen saavuttamattomissa, eikä yksityisauton käyttöön ole varaa. Lievä liikenneköyhyys voi olla sitäkin, että asutaan kaupungissa, jossa joukkoliikennettä on tarjolla, mutta esimerkiksi poikittaisliikenne ontuu. Näin työmatkalla joudutaan vaihtamaan kulkupeliä useamman kerran, ja matkaan kuluu pitkä aika.
Käänteisenä terminä liikennevarakkuus voisi tarkoittaa, että on mahdollista valita sopivin kulkutapa tarpeen ja olosuhteiden mukaan: auto työ-, kauppa- tai mökkimatkoille, joukkoliikenne ruuhka-ajan matkoille ja pyörä lyhyemmille matkoille – tai pidemmillekin, kunhan sää ja ajankäyttö sen sallivat.
Köyhyys on köyhyyttä. Varakkuus varakkuutta. Lienee selvää, kumpaa Suomen tulisi tavoitella. Etenkin, kun liikenteemme tulee olemaan ennen pitkää hiilineutraalia – sähköistymisen, vedyn ja kehittyneiden bio- ja sähköpolttoaineiden myötä.
Tuloeroja tasataan montaa kautta: verovaroin rahoitetuilla palveluilla, jyrkällä tuloveron progressiolla, tulonsiirroilla ja autoilusta kerätyillä veroilla. Hyvätuloiset, jotka lystin rahoittavat, loppuvat ennen pitkää. Jo nyt 12 prosenttia veronmaksajista kustantaa puolet tuloveroista. Tämä joukko kuluttaa vähiten julkisia palveluita, eikä juuri nauti tulonsiirtoja. Tasatut tulot ja vain julkisesti tuotetut palvelut voivat kuulostaa paperilla houkuttelevilta. Mutta vain paperilla, kuten historia on osoittanut. ”Julkisesta” ei saa tulla Jumala. Autuaaksitekeviä eivät ole vain julkinen liikenne ja julkiset palvelut.
Mitä työpaikka- ja kotipysäköinnin rajoittaminen tarkoittaisi käytännössä? Ainakin työvoiman liikkuvuudessa ja saatavuudessa tapahtuvia negatiivisia muutoksia. Jo nyt monilla aloilla on työvoimapula. Liikenneköyhyys heikentäisi myös työllistymismahdollisuuksia. Työpaikkapysäköinti voi jopa olla ratkaiseva tekijä työpaikan vastaanottamiselle.
Autottomuus onnistuu yleensä melko mukavasti aina siihen asti, kunnes perheen ensimmäinen lapsi syntyy. Tämän jälkeen liikkumisen arki monimutkaistuu. On lastenrattaita, harrastuksia, päiväkotireissuja ja painavampia kauppakasseja. Autottomuus voi tällaisessakin tilanteessa onnistua, mutta vaatii isoja aikauhrauksia, elämäntavan hidastamista ja työpäivien lyhentämistä. Joillekin tällainen downshiftaaminen on mahdollista, mutta se ei anna vähemmistölle oikeutta vaatia kaikkien asettuvan samaan muottiin.
Pysäköintimahdollisuus työpaikalla ei ole tärkeä vain valkokaulustyöläisille. Työpaikkapysäköinti on tärkeää etenkin vuorotyötä tekeville lähi- ja sairaanhoitajille, palomiehille ja vaikkapa poliiseille – ja monelle muulle, joille säännöllinen etätyö ei ole mahdollisuus.
En ole se kylmin kapitalisti, joka kannattaa tasaveroja ja julkisen liikenteen alasajoa. Kannatan verotuksen progressiota – tosin rajaan asti, jonka olemme jo ylittäneet – heikommista huolehtimista ja julkisia (liikenne)palveluita yksityisten rinnalla. Kannatan myös valinnan ja liikkumisen vapautta, kannustimilla vähäpäästöisiin tai päästöttömiin autoihin ohjaten. Vastenmielistä sen sijaan on, että välttämättömät ilmastotoimet valjastetaan tasapäistävän ideologian vetojuhdaksi.
