Verkkouutiset

Jukka Tarkka varoittaa: Tiedustelun aseita tylsytetään etukäteen

Valtiotieteilijän mukaan pahoja aikeita ei torjuta pelkällä kirkasotsaisuudella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Fundamentalistit vaativat perustuslaillista kirkasotsaisuuta lainsäädännöltä, jonka pitäisi antaa Suomen tiedustelulle siltä tähän asti puuttuneet työkalut, valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kirjoittaa blogissaan.

Tarkan mukaan ”pelkkä perustuslaillinen oikeaoppisuus ei riitä pahojen aikeiden torjumiseen”. Olisi huomioitava myös tiedustelun kentällä vallitseva toimintakulttuuri.

Jukka Tarkan mielestä kannattaa varoa, ettei ”perustuslaillinen puhdasoppisuus jo etukäteen tylsistä niitä aseita, joilla Suomen tiedustelu saa puolustautua maan turvallisuutta uhkaavia epäystävällisiä toimijoita vastaan”.

Tilanne tuo Jukka Tarkalle mieleen sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Niissä loukattiin perustuslain keskeisimpiä säädöksiä, jotta Suomi pelastuisi vielä pahemmalta tilanteelta kuin mihin se oli jo joutunut.

– Jos nyt vireillä olevan lakiuudistuksen jotkut tiedustelun kannalta tarpeelliset yksityiskohdat voisivat ehkä uhata joitakin perusoikeuksia, kysymys on luultavasti varsin pienistä oikeudenloukkauksista siihen verrattuna, mitä kaikkia menetelmiä kriisitilanteissa on jouduttu käyttämään, Tarkka arvioi.

Eduskunnan puhemiesneuvosto on päättänyt ehdottaa täysistunnolle, että siviili- ja tiedustelulakeja koskevat asiat lähetetään takaisin hallinto- ja puolustusvaliokuntiin, joille perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.

Mietintöjen perustuslainmukaisuutta tutkitaan uudelleen sen vuoksi, että perustuslakiasiantuntijat Juha Lavapuro ja Martin Scheinin ovat kyseenalaistaneet siviilitiedustelulain mietinnön perustuslainmukaisuuden sosiaalisessa mediassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)