Verkkouutiset

Musiikin livekeikkoja ja tansseja ei voida järjestää, jos kyseessä on ravintola. Muissa tiloissa niiden järjestäminen on täysin vapaata. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

”Juhlat siirtyvät sinne, missä soitto soi ja laulu raikaa”

Lokakuun alusta kaikki on sallittua, mutta ei ravintolassa, toteaa matkailu- ja ravintolapalveluala.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi on avautumassa valtioneuvoston hyväksymän uuden hybridistrategian mukaisesti kaikilta muilta osin, mutta ravintoloita koskevat rajoitukset jäävät voimaan lokakuun alun jälkeenkin, jollei valtioneuvosto muuta ravintolarajoituksia koskevaa asetustaan.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan on ilahduttavaa, että lokakuun alusta lukien urheilu- ja liikuntatilaisuuksia, konsertteja, teatterinäytöksiä sekä messuja ja kongresseja voidaan järjestää ilman rajoituksia koko Suomessa.

– Kuitenkin ilman asetuksen muuttamista leviämisvaiheen alueiden ravintoloissa liikkuminen ja asiakaskapasiteetti olisi voimakkaasti rajoitettua. Tanssia ja laulaa ei saisi ja jokaisella tulisi olla istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä. Istumapaikkavaatimus ja asiakkaiden enimmäismäärärajoitukset koskisivat myös kiihtymisvaiheen alueen ravintoloita, hän sanoo tiedotteessaan.

Lappi toteaa, että vaikka yleisötilaisuuksia ja kokoontumisia koskevat rajoitukset poistuvat, monet tilaisuudet estyvät tai jäävät vaillinaisiksi ilman ravintoloita koskevien rajoitusten kumoamista.

– Musiikin livekeikkoja ja tansseja ei voida järjestää, jos kyseessä on ravintola. Muissa tiloissa niiden järjestäminen on täysin vapaata. Myös esimerkiksi teattereiden, oopperan ja jääkiekon SM-liigan taukotarjoilujen toteuttaminen normaalikapasiteetilla on täysin mahdotonta ravintolarajoitusten takia, hän luettelee.

Leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueiden ravintoloissa jokaisella asiakkaalla on oltava istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä. Lisäksi leviämisvaiheen alueiden ravintoloissa vain välttämätön liikkuminen on sallittua.

– Myös ravintolan enimmäisasiakasmäärän leikkaaminen 75 prosenttiin aiheuttaa suuria ongelmia, kun esimerkiksi teatterin tai oopperan lyhyellä väliajalla pitäisi palvella suuri määrä asiakkaita. Messuilla, kongresseissa ja kokouksissa asiakas voi liikkua vapaasti, mutta vapaa liikkuminen on rajoitettua, kun hän astuu ravintolaan. Nämä esimerkit osoittavat hyvin kulttuuri- ja urheilutilaisuuksia järjestävien yritysten kohtalonyhteyden ravintoloiden kanssa, Lappi jatkaa.

Juhlat siirtyvät vuokrattuihin yksityistiloihin

Leviämisvaiheen alueiden ravintoloissa, jotka edustavat yli 50 prosenttia ravintoloiden liikevaihdosta ja työllisyydestä, ei voida laulaa eikä tanssia.

Hää- ja syntymäpäiväjuhlia ja muita juhlia voidaan järjestää vapaasti lokakuun alusta lukien, kun kyseessä ei ole ravintola.

Timo Lapin mukaan on erittäin todennäköistä, että juhlat siirtyvät lokakuun alun jälkeen vuokrattuihin yksityistiloihin, joihin asiakas tilaa ruokatarjoilun catering-yritykseltä ja hankkii omat alkoholijuomat.

– Juhlat siirtyvät sinne, missä soitto soi ja laulu raikaa. Voi tanssia ja laulaa ilman rajoituksia. Myöskään anniskelulainsäädäntöä ei tarvitse noudattaa. Tällainen ilmiö on ollut nähtävissä nuorten juhlimisessa jo aiemminkin. Nyt pelkona on, että myös hää-, syntymäpäivä- ja muut juhlat siirtyvät pois ravintoloista. Tässä ei ole järkeä viruksen leviämisen torjunnan, työllisyyden sen enempää kuin valtiontaloudenkaan näkökulmasta, hän sanoo.

Lapin mielestä hallituksen pitää kunnioittaa perustuslaissa turvattuja elinkeinovapautta ja työntekijän oikeutta työhön.

– Tartuntatautilaki edellyttää rajoitusten kumoamista viipymättä, kun ne eivät enää ole välttämättömiä. Nyt ollaan kiistatta siinä tilanteessa myös THL:n ja johtavien epidemialääkäreiden viime viikkoina antamien lausuntojen mukaan. Näyttää kuitenkin siltä, että sosiaali- ja terveysministeriö on kaivautunut poteroonsa ja ajaa edelleen ankarien ravintolarajoitusten voimassaoloa. Toivottavasti arvovaltasyyt eivät estä niiden purkamista viipymättä, ja yrittäjien ja työntekijöiden lainmukaisten oikeuksien palauttamista, Lappi aprikoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)