Verkkouutiset

Juhlaraha Zacharias Topeliukselle

Suomen Rahapaja lyö nimellisarvoltaan 10 ja 20 euron juhlarahat Zacharias Topeliuksen kunniaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan syntymästä tulee 14.1.2018 kuluneeksi 200 vuotta.

Zacharias Topelius (14.1.1818-12.3.1898) muistetaan etenkin satujen mestarina ja rakastettujen joululaulujen sanoittajana.

– Topelius muokkasi suomalaista identiteettiä muun muassa sanomalehtitoimintansa, Maamme kirjan ja rakastettujen satujensa kautta. Hän kiinnitti huomiota oman aikansa ilmiöihin ja epäkohtiin, mutta osasi myös nähdä Suomen tulevaisuuden ja nousun ja muun muassa edisti tyttöjen ja naisten asemaa puoltamalla heidän oikeuttaan esimerkiksi koulunkäyntiin, Topelius-seuran edustaja Tiina Leppänen sanoo.

Kirjailijan ja runoilijan ansioiden lisäksi Topelius oli toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori.

Juhlarahan arvopuolelle on lyöty kuva Topeliuksesta sekä hänen tarinoidensa varpuset. Juhlarahan tunnuspuoli kertoo Topeliuksen Koivu ja tähti -sadusta.

Hopeisen 10 euron Topelius 200 vuotta -juhlarahan enimmäislyöntimäärä on 8 000 kappaletta. Nimellisarvoltaan 20 euroa olevia juhlarahoja lyödään 4 000 kappaletta ja niistä 100 kappaletta on numeroitu ja myydään erikseen. Juhlarahan on suunnitellut kuvanveistäjä Erja Tielinen.

Yhden nimellisarvoltaan 10 euron juhlarahan myyntihinta Rahapajan verkkokaupassa on 38,80 euroa ja yhden nimellisarvoltaan 20 euron juhlarahan myyntihinta on 62,20 euroa. Numeroidun juhlarahan myyntihinta on 102 euroa.

Juhlaraha julkaistaan 12.1.2018.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)