Verkkouutiset

Juhana Vartiainen: Vasemmisto elää rinnakkaisessa todellisuudessa

Vasemmistolla ei kansanedustajan mukaan ole työllisyyttä vahvistavaa ohjelmaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen mukaan vasemmisto sulkee silmät väestön ikääntymisen aiheuttamilta haasteilta julkiselle taloudelle.

– Tässä on vasemmiston ongelma. Vaikka heidän arvopohjaansa arvostaisi, he elävät rinnakkaistodellisuudessa, jossa ikääntymisen aiheuttamaa julkistalouden resurssiongelmaa ei ole olemassakaan, Vartiainen sanoo tviitissään.

Vartiainen viittaa vasemmistoliiton puhenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin tviittiin, jossa hän iloitsee menolisäyksistä.

– Suomalaisten hyvinvointia on kavennettu liian pitkään. Neuvottelut ensi vuoden budjetista käynnistyvät tänään julkaistavien budjettiesitysten myötä, mutta jo nyt on selvää, että leikkausten tie on kuljettu loppuun ja panostukset suomalaisten hyvinvointiin käynnistyvät, Andersson tviittaa.

Vartiaisen mukaan ”leikkausten tien” kulkeminen loppuun on sinällään kannatettava ajatus.

– Tuota voisi vielä puolustaa, jos vasemmistolla olisi napakka työllisyyttä kasvattava ohjelma, joka loisi roimasti julkisia resursseja. Mutta kun ei ole, hän tviittaa.

Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) julkaiseman budjettiehdotuksen mukaan valtion menot kasvavat miljardilla eurolla ensi vuonna. Menolisäykset nojaavat vahvasti paranevaan työllisyyteen. Hallitus on kertonut, että työllisyystoimista kerrotaan syyskuun budjettiriihessä.

Hallitusohjelmassa tavoitellaan julkisen talouden tasapainoa vuonna 2023 ja työllisyysasteen nostamista 75 prosenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)