Verkkouutiset

Juhana Vartiainen HS:lle: Työttömistä voi työllistyä oikeasti vain 15 prosenttia

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan lisätoimia työmarkkinoiden uudistamiseksi on tehtävä, jotta kasvu voi jatkua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja taloustieteilija Juhana Vartiainen kertoo HS:n Lauantaivieras-haastattelussa, että Suomen yli 270 000:sta työttömästä työnhakijasta vain noin 40 000:lla on mahdollisuus työllistyä, eli hieman alle 15 prosentilla. Muiden kohdalla työllistymisen esteinä ovat työmarkkinoiden kontaanto-ongelma ja kannustinloukut.

– Se on ihan eri kokoluokka kuin nämä sadattuhannet, joista on tapana puhua, Vartiainen sanoo.

Vartiasen mukaan lisätoimia työmarkkinoiden uudistamiseksi on tehtävä.

– Toivon myös, että kun kilpailukykysopimus loppuu, hallitus katsoisi rohkeasti ja avoimesti, mitä työmarkkinauudistuksia on vielä tehtävissä. Työpaikkasopimisen osalta jäi toteuttamatta oikeastaan kaikki, Vartiainen sanoo.

Vartiainen nostaa haastattelussa esiin myös sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen, jonka valmistelun hallitus on aloittanut.

– Ei pidä luulla, että sieltä löytyy taikasauva. Nämä ovat jossain määrin ratkaisemattomia ongelmia hyvinvointivaltiossa. Jos meillä on hyvä sosiaaliturva, alhaisilla palkkatasoilla työnteko ei ole kovin kannattavaa. Me voimme lääkitä ongelmaa, mutta se maksaa suunnattomasti, Vartiainen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)