Verkkouutiset

Juhana Vartiainen. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Juhana Vartiainen: En ole nähnyt kunnon perustetta ruuhkamaksuille

Pormestariehdokas huomauttaa Helsingin olevan Lontoota pienempi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) sanoo, että Helsinki ei voi päättää ruuhkamaksuista, ennen kuin on nähty, esittääkö maan hallitus maksuja koskevaa lainsäädäntöä. Hän sanoo, ettei kunnollista maksuja tukevaa selvitystä ole tehty.

– Helsinki on Lontoota pienempi, enkä ole nähnyt analyysiä, jossa maksuja tänne kunnolla perusteltaisiin, Vartiainen kirjoittaa blogissaan.

Vartiainen on ehdolla sunnuntain kuntavaaleissa ja hän tavoittelee Helsingin pormestarin paikkaa. Hän sanoo, että ruuhkamaksun kannattajien motiivina on usein yksin autoilun vähentäminen.

– Maksuista taitavat tällä hetkellä innokkaimmin puhua ne, jotka haluavat vain vaikeuttaa autolla liikkumista. Moni (pääministeri Sanna) Marinin (sd.) hallituksen toimia katsellut pelkää maksuista tulevan vain uusi tapa verottaa liikennettä.

Vartiainen kertoo taittavansa suurimman osan matkoistaan polkupyörällä. Hän sanoo, että pääkaupungissa täytyy silti voida kävellä, autoilla, kulkea ratikalla, metrolla, busseilla ja junilla. Hänen mielestään keskustatunnelin hyödyt ja kustannukset kannatta selvittää, koska itä-länsi-suuntainen liikennöinti on Helsingin niemellä tukkoista.

– Nyt heitellään ilmaan arvauksia “1,3 miljardin” tunnelikustannuksista, vaikka vakavaa selvitystä tunnelin kustannuksista ja hyödyistä ei ole tehty. Onneksi Jätkäsaaressa on päästy alkuun satamaliikenteen tunnelin suunnittelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)