Verkkouutiset

Juha Sipilä: Timo Soinilla on hallitusryhmien luottamus

Pääministerin mukaan Timo Soinin toiminnasta ulkoministerinä ei ole huomauttamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.)  mukaan hallitus seisoo ulkoministeri Timo Soinin (sin.) takana, kun eduskunta äänestää opposition Soinille esittämästä epäluottamuslauseesta. Äänestyksen ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

– Kyllä. Ei meillä ole huomauttamista ulkoministeri Soinin toimintaan ulkoministerinä, Juha Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa.

Sipilän mukaan hallituksen linja on yhtenäinen.

– Uskon, että hallituksessa ja eduskuntaryhmissä on yhteinen käsitys, että Soinilla on ryhmien luottamus.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi tänään päätöksensä, jonka mukaan ulkoministeri Timo Soinin osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen virkamatkallaan Kanadassa toukokuussa oli ongelmallista, muttei lainvastaista.

– Olen keskustellut Soinin kanssa tänä päivänä ja hän suhtautuu oikeuskanslerin päätökseen hyvin vakavasti. Itse päätös on hyvin sen mukainen, mitä hallituksessa keskusteliin (toukokuussa) eli ministerin täytyy olla äärimmäisen tarkka silloin, kun yksityishenkilönä osallistuu tapahtumiin, ettei mitään väärinkäsityksiä koko Suomen linjasta tule, Sipilä sanoi.

Sipilä uskoo Soinin muuttavan käytöstään

Sipilä sanoi uskovansa, että Soini muuttaa käytöstään oikeuskanslerin päätöksen jälkeen ja on jatkossa varovainen aborttikannanotoissaan.

– Näin hän kertoi, että hän ottaa vakavasti tuon viestin. Kaikkihan me tiedämme Soinin henkilökohtaisen kannan tässä asiassa, mutta siinä pitää olla tarkkana, kun on ministerinä maailmalla.

Sipilä määritteli, että raja vedetään siihen, jos tilaisuudesta viestitään ulkoministerinä. Yleisesti hänen mukaansa on kuitenkin vaikea vetää rajaa, milloin on yksityishenkilö ja milloin ministeri.

– Meidän kaikkien täytyy olla siitä hyvin tarkkana.

Sipilä keskusteli Argentiinan varapresidentin kanssa

Kanadan virkamatkan jälkeen Soini iloitsi blogissaan, kun Argentiinan senaatti hylkäsi esityksen lieventää maan aborttilakia.

Oikeuskansleri huomautti, että poliittinen arviointi siitä, oliko Soinin menettely virkamatkalla yhteensopiva Suomen ulko- ja sisäpoliittisen linjan kanssa kuuluu poliittisen ministerivastuun piiriin.

Sipilä sanoi, että hallitus keskusteli asiasta toukokuussa.

– Tällaisessa tilanteessa voi syntyä mielikuva tai väärinkäsitys myöskin maan linjasta. Olen ja myös ulkoministeriö on sitä selvittänyt, että ei tällaista väärinkäsitystä yhdestä tai kahdestakaan tapauksesta ole syntynyt. Myöskin Argentiinan varapresidentin kanssa keskustelin ja kysyin häneltä suoraan, onko teillä epäselvyyttä Suomen linjasta tässä asiassa ja hän totesi, että ei ole, Sipilä kertoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)