Juha Sipilä: On selvää, että sote-uudistus viedään maaliin

Pääministerin mukaan soten uusi aikataulu antaa myös maakunnille enemmän aikaa valmistautua uudistukseen.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan perustuslakivaliokunnan sote-uudistusta koskeviin lausuntoihin on nyt ehditty rauhassa tutustua ja valinnanvapauslaista annetaan uusi hallituksen esitys.

Sipilä kertoi arvioineensa vielä viime viikolla, että sote-laeista annettaisiin vain täydentävät esitykset.

– Olen kuullut moneenkin kertaan virkamiesten näkemyksen työn suuruudesta ja olen vakuuttunut, että tämä nyt tehty ratkaisu on erittäin hyvä, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Sipilä kertoi keskiviikkona twitterissä sote-uudistuksen uudesta aikataulusta, jonka mukaan sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan 1.1.2020 ja maakuntavaalit järjestetään lokakuussa 2018.

Uusi hallituksen esitys on valinnanvapauslain osalta luvassa alkuvuodesta 2018. Kaikki sote-uudistuksen lait käsitellään Sipilän mukaan eduskunnassa samanaikaisesti kevätistuntokauden aikana. Tämä oli myös perustuslakivaliokunnan lausunnon lähtökohta. Jos käsittely pysyy aikataulussa, aikaisin mahdollinen ajankohta maakuntavaaleille olisi siten hallituksen linjauksen mukaisesti saman vuoden lokakuu.

Sipilä kertoo vaatineensa virkamiehiltä tarkkaa aikataulutusta siitä, mitä valinnanvapauslain uudelleenvalmistelu vaatii, ja minkälaisella aikataululla sote-uudistusta on sen myötä mahdollista viedä eteenpäin. Selvää on hänen mukaansa esimerkiksi se, että esitys lähetetään syksyllä lausuntokierrokselle. Jo lausuntokierros itsessään vie kuusi viikkoa.

Muista sote-lakipaketin osista ei anneta uutta hallituksen esitystä, vaan järjestämis- ja maakuntalakeihin tehdään perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset eduskunnan valiokunnissa.

Muutoksen valmistautumiseen lisäaikaa

Sote- ja maakuntauudistuksen siirtyminen eteenpäin antaa myös maakunnille lisäaikaa muutokseen valmistautumiseen. Tätä Sipilä pitää hyvänä asiana.

– Uudistus vaatii myös maakunnissa aikaa, hän perustelee.

Kun uudet maakuntavaltuustot valitaan jo vuoden 2018 lokakuussa ja ne aloittavat työnsä todennäköisesti seuraavan vuoden alussa, pääsevät maakunnat valmistautumaan vuonna 2020 voimaan astuvaan sote-uudistukseen uusien valtuustojen johdolla.

– Maakunnilla on nyt pidempi aika valmistautua, perustuslakivaliokunnan huomiot on voitu ottaa huomioon ja huolelliseen lainvalmisteluun on varattu riittävästi aikaa.

Uudistus viedään maaliin

Sipilän mukaan sote-uudistuksen kanssa ollaan nyt sikäli hyvässä tilanteessa, että perustuslakivaliokunnan lausunto on saatu ja koska vaalikausi on vasta puolivälissä, hallituksella on riittävästi aikaa viedä uudistus läpi.

– On ihan selvä asia, että uudistus viedään maaliin. Olemme siitä yksimielisiä.

Hän huomauttaa, että sote-uudistusta on yritetty saada aikaan jo kymmenen vuotta.

– Sote-uudistus on historiallisen suuri uudistus, itsenäisyyden ajan jälkeen kai suurin. Vaikeudet ovat olleet sen mukaisia.

– Edellisen hallituksen kaksikin yritystä kaatuivat perustuslakivaliokuntaan.

Sipilä ei usko, että vuoden 2019 vaaleissa valittava eduskunta lähtisi enää kaatamaan nyt tehtävää uudistusta, vaikka hallituspohja vaihtuisi.

– En usko, että se olisi realistista tai kenenkään edun mukaista.

Kommentit