Verkkouutiset

Juha Sipilä Ylelle: Minusta on tehty ahne oman edun tavoittelija

Pääministerin mukaan hän on pitänyt tekemistä ja tuloksia tärkeämpänä kuin sitä miltä asiat näyttävät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, että hän on painottanut maan kuntoon saamista ja uudistusten läpivientiä enemmän, kuin sitä miltä asiat näyttävät. Hänen mukaansa tämä on saattanut vaikuttaa syntyneisiin mielikuviin. Hän arvioi, että asioiden selittämiselle olisi pitänyt olla enemmän aikaa.

– Mielikuva minusta ja puolueesta on tämän myötä muuttunut ja itsestäni on tehty ahne oman edun tavoittelija, hän sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Sipilän mukaan tärkeysjärjestyksessä maan kuntoon saaminen on mennyt arvojärjestyksessä ensimmäisenä, toisena puolue ja vasta kolmantena hänen oma asemansa. Hänen mukaansa Suomen tilanteen parantamisessa ja hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisessa on onnistuttu, vaikka tämä ei näykään keskustan kannatuksessa.

– Suomalaisille ei kaikille ollut selvää, kuinka syvällä maa oli kaksi vuotta sitten.

Puheenjohtajana Sipilä kertoo olevansa valmis jatkamaan, mikäli keskustalaiset luottavat siihen että hän pystyy luotsaamaan puolueen suurimmaksi seuraavissakin vaaleissa.

– Nyt tässä talven aikana katsotaan, ovatko keskustalaiset halukkaita jatkamaan minun johdollani. Jos eivät ole, sitten vaihdetaan miestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)