Verkkouutiset

Juha Sipilä: Isot ratahankkeet voidaan toteuttaa hankeyhtiömallilla

Keskustan puheenjohtajan mukaan toiveita ryhdytään survomaan talouden realismin suppiloon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden puheenjohtajat aloittavat keskustelun taloudesta tänään torstaina iltapäivällä. Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saapui iltapäivällä Säätytalolle.

– Nyt on toiveita paljon ja niitä toiveita tuohon talouden realismin suppiloon ryhdytään survomaan ja katsotaan, mitä sieltä tulee ulos, Juha Sipilä sanoi toimittajille.

Keskustan ja SDP:n näköpiirissä olevasta veroväännöstä Sipilä totesi, että ”täällä ollaan tekemässä kompromissia”. Sipilän mukaan mistään menopuolen, veropuolen eikä tulopuolen asioista ole vielä sovittu.

Sipilän mukaan kaikki isot ratahankkeet on mahdollista toteuttaa hankeyhtiömallilla, jos sitä halutaan jatkaa.

– Meillä on hankeyhtiö jo perustettu ja siellä on sata miljoonaa tilillä rahaa. Jos lähdetään hankeyhtiömallilla viemään, nämä kolme isoa hanketta on mahdollista tehdä.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallitusohjelmaa neuvottelevat puolueet aikovat laittaa liikkeelle yleissuunnittelun nopeasta radasta Helsingistä Turkuun, Tampereelle sekä itäiseen Suomeen mahdollisesti Porvoon ja Kouvolan kautta. Lisäksi väyliä aiotaan korjata sadoilla miljoonilla euroilla.

Sipilä huomauttaa, että muitakin tarpeita on.

– Miellä on poikittaisia yhteyksiä ja alempiasteista tieverkkoa. Kyllä liikenneinfraan menisi oikeastaan niin paljon rahaa kuin sitä vain olisi käytettävissä.

”Velkaa se on korjausvelkakin”

Sipilä sanoi, että katsotaan kuinka paljon rahaa löytyy ja mitä rahoitusinstrumentteja päätetään yhteisesti käyttää.

– Keskusta lähtee siitä, että esimerkiksi omaisuustuloja voitaisiin käyttää niin kuin viime kaudella käytettiin merkittävissä määrin korjausvelan pienentämiseksi. Velkaa se on muuten se korjausvelkakin.

Keskustan keskeinen kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa on se, että julkisen talouden on oltava tasapainossa vuonna 2023 kuntatalous mukaan lukien.

Verkkouutiset kysyi Sipilältä, mahdollistaako keskustan kynnyskysymys talouden tasapainosta kuntien tai valtion velkaantumisen.

– Julkisen talouden tasapainosta löytyy hyvä määritelmä Wikipediasta, Sipilä vastasi.

Suomessa julkinen talous pitää sisällään valtion ja kuntien lisäksi työllisyysrahaston ja työeläkerahastot. Koska rahastot tuottavat ylijäämää, valtion ja kuntien yhteen laskettu alijäämä saisi olla 1,1 prosenttia bkt:sta vuonna 2023, jotta julkinen talous olisi tasapainossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)