Juha Sipilä HS:lle: Oppositiolla menevät yhtiöittäminen ja yksityistäminen täysin sekaisin

Pääministeri hämmästelee opposition kritiikkiä siitä, että hallitus vie Suomea kohti markkinahenkisempää yhteiskuntaa.

– Mikä ihmeen mörkö yhtiöissä nähdään? Yhtiöittäminen ja yksityistäminen menevät nyt täysin sekaisin. Me tarvitsemme julkisen vallan monopoliyhtiöitä, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo Helsingin Sanomille.

– Ei kävisi mielessäkään käydä yksityistämään esimerkiksi teitä tai rautateitä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että niiden on oltava valtion omistuksessa.

Sipilän mukaan on olemassa keinoja, joilla voidaan estää yhtiöittämisen muuttuminen yksityistämiseksi tulevaisuudessa.

Voidaan esimerkiksi päättää, ettei valtio voi vähentää omistustaan sadasta prosentista ilman eduskunnan päätöstä.

– On ymmärrettävää, että kaikkiin isoihin muutoksiin liittyy pelkoja, mutta Suomi on ollut vuosikaudet uudistamatta. Ehkä uudistusten vauhti nyt hirvittää ihmisiä, mutta jos me haluamme tästä oikeasti selvitä, meidän on tehtävä isoja uudistuksia, ja useita sellaisia.

Pääministerin mukaan Suomessa on liikuttu vähän apatiasta kohti luovuuden tilaa. Sipilä on havainnut, että Suomen henkisessä ilmapiirissä on tapahtunut tänä keväänä muutos parempaan.

– Ihmiset ovat odottaneet hallitukselta päätöksiä, ja nyt he kokevat, että päätökset on tehty.

Sipilän mukaan hallituksen tavoitteena on lopettaa velaksi eläminen vuonna 2021, ja nyt tehdyillä päätöksillä ja toimilla sekä nykyisen talousennusteen mukaan näin tulee tapahtumaan.

Toinen keskeinen tavoite on 72 prosentin työllisyysaste, mikä tarkoittaisi työllisyyden kasvua 110 000:lla vaalikauden aikana. Sen toteutuminen näyttää vaikeammalta kuin velaksi elämisen lopettaminen. Monet taloustieteilijät pitävät työllisyystavoitetta epärealistisena.

Sipilä korostaa, että hallituksen talousohjelmaa ei ole ripustettu sen varaan, että 72 prosenttia toteutuisi. Nykyisellä uralla työllisyysaste olisi 69,4 prosenttia vaalikauden lopussa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt