Verkkouutiset

Joululahjoihin käytetään kansan mielestä liikaa rahaa

Yli puolet on sitä mieltä, että lahjoihin riittäisi pienempikin summa. Joulun lisämenot ovat keskimäärin reilut 150 euroa suomalaista kohti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

LähiTapiolan teettämän selvityksen mukaan 55 prosenttia eli 2,2 miljoonaa suomalaisista sanoo, että joululahjoihin käytetään liikaa rahaa. Vain prosentti suomalaisista on sitä mieltä, että joululahjoihin voisi käyttää enemmänkin rahaa.

Mielipide jakaantuu tasaisesti ympäri Suomen. Erinomaisesti toimeentulevista kuitenkin 48 prosenttia sanoo lahjoihin käytettävän sopivasti rahaa.

LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro uskoo tietävänsä, mikä suomalaisia joululahjoissa turhauttaa.

– Joulu koetaan aivan tarpeettoman kaupallisena ja siitä on muodostunut häiritsevän iso ostokeskittymä. Tärkein syy siihen on varmaankin se, että kiireellinen pakko-ostaminen johtaa turhiin hankintoihin. Joulunaikaan katse ei myöskään kanna esimerkiksi kevään pyörätarpeisiin tai syksyn oppikirjoihin, Nummiaro aprikoi.

Yli puolet suomalaisista pitää rahaa sopivana joululahjana. Erityisesti nuorempien mielestä raha on hyvä lahja – 76 prosenttia alle 25-vuotiaista on tätä mieltä. Osakkeet ja rahastot sopivat joka viidennen mielestä joululahjaksi.

Suomalaisista 35 prosenttia puolestaan pitää hyväntekeväisyyteen toisen puolesta lahjoitettavaa rahasummaa sopivana joululahjana. Naisista (44 %) suurempi osa kuin miehistä (27 %) pitää hyväntekeväisyyslahjoitusta hyvänä lahjana.

Tulokset ilmenevät LähiTapiolan tilaamasta Arjen katsaus -tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS ja kyselyyn vastasi 1026 15-74-vuotiasta suomalaista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)