Verkkouutiset

Joukkoliikenteeseen jäljitetyt tartunnat yhä nollassa

Koronatartunnat julkisesta liikenteestä ovat kansainvälisesti huomattavan vähäisiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

VR:n ja Helsingin seudun liikenteen HSL:n oman seurannan mukaan Suomessa liikennevälineisiin kohdistuneiden varmistettujen tartuntatapausten määrä on edelleen nolla.

VR:n ja HSL:n mukaan yksi syy tartuntojen vähäisyyteen joukkoliikenteessä liittyy matkustamisen lyhytkestoisuuteen ja siihen, että liikennevälineissä istutaan tyypillisesti hiljaa. Tällöin virusta kantavia aerosoleja ei leviä samalla tavalla sisäilmaan kuin puhuttaessa tai huutaessa.

Lisäksi joukkoliikennevälineiden ilma vaihtuu muutamissa minuuteissa. Myöskään työperäisiä koronatartuntoja ei ole ollut VR:n junahenkilöstön eikä HSL:n matkalippujentarkastajien keskuudessa, vaikka työpäivistä valtaosa kuluu liikennevälineissä.

Kansainvälinen joukkoliikenneliitto UITP on seurannut tarkasti joukkoliikenteen koronatilannetta ja siitä tehtyjä tutkimuksia.

– Koronaviruksen tartuntariski joukkoliikenteessä on todella pieni, kun tarvittavista turvatoimista pidetään huolta ja kun matkustajat käyttäytyvät vastuullisesti, sanoo UITP:n pääsihteeri Mohamed Mezghani.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että mahdollisuus saada koronatartunta junassa on häviävän pieni. Näin todetaan muun muassa Britannian raideliikenteen turvallisuudesta vastaavan organisaation RSSB:n raportissa ja saksalaisen Deutsche Bahnin teettämässä tutkimuksessa.

Samansuuntaisiin päätelmiin on tultu myös ranskalaistutkimuksessa, jossa korostetaan, että joukkoliikennevälineissä harvemmin huudetaan, puhutaan ja nauretaan äänekkäästi.

– Joukkoliikennematkat kaupunkiliikenteessä ovat tyypillisesti lyhytkestoisia. Jos matkustajat suojautuvat maskilla, muistavat käsihygienian ja välttävät kovaäänistä puhumista matkalla, matkustamista voi pitää hyvin turvallisena. Suomalaisille istuminen hiljaa liikennevälineessä on onneksi luontevaa. Lisäksi liikennöitsijät ovat lisänneet liikennevälineiden puhtaanapitoa ja joukkoliikennevälineiden ilmastoinnissa käytetään raitista ulkoilmaa. Laitteiden koskettelua voi myös välttää esimerkiksi käyttämällä digitaalisia lippuja, sanoo osastonjohtaja Mari Flink HSL:stä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)