Verkkouutiset

”Jotenkin outoa, ettei presidentti saisi aukaista suutaan”

Kansanedustajan mukaan ihmiset arvostavat presidentissä jatkuvuutta ja vakautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Jotenkin outoa, ettei tasavallan presidentti saisi aukaista suutaan, jos on sanottavaa, kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kummastelee.

Pia Kauma viittaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön tiistai-iltana MTV Uutisille antamaan lausuntoon. Presidentti kommentoi haastattelussa vallankäyttöönsä liittynyttä professorin arvostelua, jonka mukaan presidenttien tulisi pitäytyä ”ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä, ja menisivät niissä valtioneuvoston kannan mukaan”.

– Niin, hetkinen – olenko minä täällä sitä varten, että minä odottelen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallituksen linjaukset, ja sitten sanon, että kannatan?, presidentti kysyi MTV:lla.

– Minun suuni yritetään selvästi saada tukkoon, hän sanoi.

Pia Kauman mukaan toki on niin, että presidentin keskeisin rooli on ulkopolitiikassa.

– Mutta uhat ovat nykyään hyvin moninaiset, kuten koronapandemia on osoittanut. Luulen, että ihmiset arvostavat presidentissä eräänlaista jatkuvuutta ja vakautta, Kauma katsoo.

– Nykyäänhän hallitukset ovat melko lyhytikäisiä ja pääministerin nimi on tällä eduskuntakaudellakin ehtinyt jo kertaalleen vaihtua vaikka eduskuntavaalit olivat vain 1 vuosi ja 3 kk sitten.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen sanoo, että haastattelu ”osoittaa, että Suomelle on tärkeää, että Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti yhteistyössä valtioneuvoston kanssa”.

– Maa tarvitsee presidentin, joka ei katso asioita sivusta, vaan ottaa tarvittaessa kantaa ja hoitaa esimerkillisesti valtiosäännössä asetettuja tehtäviä, Arto Satonen kirjoittaa.

https://www.facebook.com/pia.kauma/posts/10222765796282706

LUE MYÖS:
”Aika tukkoon suu menisi” – tästä presidentti otti kiinni (VU 14.7.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)