Verkkouutiset

Suomessa polttoaine on nyt kalliimpaa kuin lähes missään muualla Euroopassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Jossain hallitus sai Suomen ykköseksi” – bensiini kalliimpaa kuin Norjassa

Kansanedustajan mukaan vasemmistohallitus on onnistunut polttoaineen hinnannousussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on jakanut twitterissä Ilta-Sanomien uutisen, jonka mukaan Suomessa bensiinin hinta on nyt ylittänyt Norjan hinnat.

Euroopassa Suomen edellä hinnassa on enää yksi maa, joka on Alankomaat.

– Jossain tämä (Sanna) Marinin vasemmistohallitus ja keskusta näyttää saavan Suomen ykköseksi. Bensiinin hinta Suomessa on ohittanut jopa kalliina pidetyn Norjan, Timo Heinonen kirjoittaa.

Hashtageissaan edustaja muistaa muun muassa valtiovarainministeriä ja keskustajohtajaa Annika Saarikkoa sekä liikenne- ja viestintäministeriötä.

Kansanedustaja myös harmittelee, että pääministeri on toistaiseksi etätöissä. Edustajan mukaan juuri keskiviikkona eduskunnassa olisi pitänyt keskustella opposition kanssa talouspolitiikasta ja sen vaihtoehdoista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)