Verkkouutiset

Josif Stalinin kannatus huippulukemissa Venäjällä

Lähes puolet venäläisistä pitää Neuvostoliiton uhrien määrää perusteltuna maan saavutusten valossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itsenäisen tutkimuskeskus Levadan kyselyn mukaan Neuvostoliiton entisen hirmuhallitsijan suosio on kohonnut Venäjällä ennätyksellisen korkealle.

Miljoonien ihmisten murhista, väestönsiirroista ja laajoista poliittisista vainoista tunnettu Josif Stalin herättää venäläisissä kunnioitusta (41 prosenttia), välinpitämättömyyttä (26 prosenttia), sympatiaa (6 prosenttia), ärtymystä (6 prosenttia) ja pelkoa (5 prosenttia).

70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Josif Stalinin toiminta oli täysin tai melko myönteistä maan menestyksen kannalta. Vastaava luku oli vielä kolme vuotta sitten 54 prosenttia ja vuonna 2007 39 prosenttia.

Venäjän taloudelliset vaikeudet ja kansainvälisen tilanteen kiristyminen vaikuttavat nostaneen edesmenneen diktaattorin arvostusta. Kyselyissä Stalinin suosio kohosi vuoden 2008 Georgian sodan ja vuonna 2014 alkaneen Ukrainan krisiin jälkimainingeissa.

Reilu vuosikymmen sitten 27 prosenttia venäläisistä totesi, että Stalinin valtakauden aikaisia kuolonuhreja voidaan pitää oikeutettuina Neuvostoliiton saavutusten valossa. Tänä vuonna samaa mieltä oli 46 prosenttia vastaajista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)