Verkkouutiset

”Jos SDP runnoo hävittäjämäärän alas, nousee kappalehinta”

Eversti (evp) Jukka Ahlbergin mukaan hävittäjiä tarvitaan yhtä paljon kuin ennenkin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Jos SDP runnoo hävittäjähankinnan valmisteltua pienemmäksi, kuten se 1970-luvulla teki, tulee koneiden kappalehinta nousemaan. Kaikki valmistajat optimoivat hintatarjouksena pyydetyn 64 hävittäjän mukaan ja sitä pienempi konemäärä nostaa yksikköhintaa, eversti (evp) Jukka Ahlberg toteaa Pohjalaisen kolumnissaan (alla).

Kauhavan lentosotakoulun entinen johtaja Ahlberg huomauttaa, että koneista osa on aina huollossa, korjattavana tai odottaa niihin pääsyä. Hän muistuttaa myös, että Suomi on iso maa, eivätkä uudet koneet ole nopeampia kuin edeltäjänsä.

– Koko Suomen puolustamiseksi hävittäjiä on siis oltava yhtä paljon kuin ennenkin.

Ilmavoimien uusien hävittäjien määrästä on keskusteltu viime aikoina. Arvostelijoiden mukaan hankkeen hintaa voisi alentaa vähentämällä hävittäjien määrää. Puolustusministeri Jussi Niinistö on puolestaan todennut, että 1990-luvun Hornet-hankintaa määrältään vastaava 64 konetta on jo itsessään kompromissi. Niinistö totesi Verkkouutisten haastattelussa, että olisi levollinen, jos Suomi ostaisi sata uutta hävittäjää.

Jukka Ahlberg nostaa kirjoituksessaan esiin myös hankittavien monitoimihävittäjien roolin puolustusjärjestelmässä.

– Hävittäjät ovat osa tiedustelua, valvontaa, elektronista sodankäyntiä ja tulenkäyttöä niin maalle, merelle kuin ilmaan.

Sotaa ei Jukka Ahlbergin mukaan tule, jos puolustus on niin vahva, ettei kukaan uskalla hyökätä Suomeen.

– En pidä Suomeen kohdistuvaa aseellista hyökkäystä tällä hetkellä todennäköisenä, mutta pidän sitä todennäköisempänä kuin se oli Hornet-hankinnan aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)