Elina Lepomäki ottaa Uuden Suomen blogikirjoituksessaan kantaa talousnobelisti Joseph Stiglitzin Helsingin Sanomissa julkaistuun haastatteluun.
Elvytyksen puolestapuhujana tunnettu Stiglitz arvosteli Suomen hallituksen taloustoimia vääriksi. Nobelisti sanoi, että sisäiset devalvaatiot eivät ole toimineet lähes koskaan Hän myös ihmetteli leikkausten perustelemista velkataakan pienentämisellä.
”Sosialismi kiehtoo, vuosikymmenestä toiseen. Suomessa julkiset menot ovat tänä vuonna Euroopan korkeimmat suhteutettuna BKT:hen. Jos tämä olisi menestysresepti, luulisi, että huipulle olisi tunkua”, Elina Lepomäki vastaa kirjoituksessaan.
Lepomäki toteaa suomalaisten olevan ”Stiglitzin mallioppilaita” ja muistuttaa julkisten menojen kasvaneen 36 prosenttia vuodesta 2007. Samaan aikaan bruttokansantuote (BKT) on noussut nimellisesti kuusi prosenttia ja reaalisesti ei lainkaan.
”BKT:n heikko kasvu on huolestuttavaa erityisesti siinä perspektiivissä, että siihen luetaan mukaan myös julkinen kulutus. Eli siitä huolimatta, että julkiset menot ovat jatkaneet nousuaan näinä 7-8 vuotena, ei talous ole kääntynyt”, Lepomäki toteaa.
Suomen julkinen velka on Lepomäen mukaan lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2008.
”Sikäli kuin elvytys määritellään velkavetoiseksi julkisen kysynnän lisäämiseksi, Suomi on tehnyt sinnikkäästi voitavansa”, hän sanoo.
Lepomäki toteaa Stiglitzin ”uppoavan suomalaiseen talouspoliittiseen debattiin kuin veitsi voihin”.
”Sen sijaan, että antaisimme ihmisille mahdollisuuden työllistyä markkinaehtoisesti – purkamalla kannustinloukkuja ja erityisesti vapauttamalla työehtoja, ihmiset tulisi ottaa suoraan tai epäsuoraan valtiolle töihin”, Lepomäki kuvailee Stiglitzin linjaa kannattavien ajatuksia.
Hyvinvointitappio
Lepomäen mukaan ne julkiset investoinnit, jotka tehtäisiin muutenkin, voi kaikin mokomin ajoittaa korkean työttömyyden aikaan. Hän muistuttaa kuitenkin, että aina kun julkinen sektori tekee jotain laina- tai verorahalla, on saatavia hyötyjä vertailtava kustannuksiin.
”Verot ja tulevaisuuden verot (eli nykyinen laina) aiheuttavat aina kansantaloudessa hyvinvointitappion. Tuo hyvinvointitappio ei synny ensisijaisesti siitä, että varallisuutta siirretään veronmaksajalta esimerkiksi investointitukiin, vaan se tarkoittaa, että varallisuutta on kokonaisuudessaan vähemmän”, Elina Lepomäki kirjoittaa.
Taloudellisella elvytyksellä on Lepomäen mukaan suoran hyvinvointitappion lisäksi myös muita kielteisiä vaikutuksia.
”Silloin julkinen valta allokoi verovaroin kerättyjä resursseja tavalla, joka ei ole markkinaehtoinen. Kansantalouden tuotantorakenteen muuttaminen ja rakennemuutoksen estäminen julkisen vallan toimesta taas ovat kuin isku omaan nilkkaan: ei vain turhaa, vaan haitallista. Se vääristää kilpailua, heikentää tuottavuutta, keskittää elinkeinorakennetta ja pitää resursseja kiinni tuottamattomissa töissä.”
Ostovoiman alenemisesta huoliville Elina Lepomäki toteaa, että on selvää, ettei ostovoimaa optimoida ylläpitämällä nykyisten työllisten palkkatasoa, kun työllisyysaste on vain 69 prosenttia. Hänen mielestään enemmän ihmisiä on saatava kiinni työn syrjään. Hän muistuttaa, että ostovoima voi kasvaa vain työllisyyden lisäämisen myötä.
”Työttömien ostovoima on lähtökohtaisesti heikko eivätkä keski- ja hyvätuloisetkaan verojen jälkeen juhli eurooppalaisessa vertailussa. Työttömyys tulee kalliiksi työllisille, sillä jonkun on rahoitettava julkisen sektorin taakka”, Lepomäki toteaa.
Chavezin tukija
”Inflaatiosta puheen ollen. Stiglitz on viime vuosina kuulunut Venezuelan Hugo Chavezin sosialistisen talouspolitiikan innokkaisiin tukijoihin. Maa on kymmenen vuoden aikana lisännyt tuntuvasti julkista kulutusta ja investointeja, jäykistänyt työehtoja ja aloittanut useilla markkinoilla hintasäännöstelyn. Maa on kaiken aikaa ollut erittäin riippuvainen yhdestä vientisektorista: öljystä. Venezuelan julkinen talous on nyt lähellä romahduspistettä, inflaatio laukkaa yli 100 prosentissa, ja ihmisillä on pulaa perustuotteista, kuten maidosta. Tämä dystopia tuskin on Suomella edessään, mutta esimerkki kertoo sen, että nobelistikin on vain ihminen”, Lepomäki kirjoittaa.
Elina Lepomäki ei tyydy vain arvostelemaan Stiglitzin näkemyksiä. Hänen mukaansa nobelistin eurokritiikissä on perää.
”Yhteisvaluutassa ei pieni reunavaltio voi tehdä muuta kuin pitää ulkomaankaupassa rajat auki ja kansantalous dynaamisena (= vähemmän sääntelyä, erityisesti työmarkkinoilla). Silti pieni talous on altis ulkoisille sokeille eikä yhteistä rahapolitiikkaa ikinä tehdä tämän ehdoilla. Tämän lisäksi Stiglitz on vuosien varrella kannattanut henkilökohtaisia sosiaaliturvatilejä (kuten perustiliä) ja tutkinut ansiokkaasti sosiaaliturvajärjestelmiin liittyvää moraalikadon ongelmaa”, Lepomäki kirjoittaa.
