Verkkouutiset

Jordan Peterson puhui yllätysteemasta Helsingissä

Tähtiluennoitsijan pääaihe hänen Suomen esityksessään olivat lapset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kanadalainen netin superilmiö Jordan Peterson piti sunnuntai-iltana Helsingin kulttuuritalossa loppuunmyydyn puhetilaisuuden. Psykologian professori Petersonia on sanottu jopa nykyajan vaikutusvaltaisimmaksi ajattelijaksi.

Esityksensä aluksi Peterson ihmetteli yleisölle, että tilaisuus myytiin loppuun minuuttien sisällä. Hän palaa sen vuoksi Helsinkiin uudelleen viikon päästä maailmankiertueellaan, jossa on esiintynyt täysille katsomoille nyt 91 kertaa.

Jordan Peterson pyrkii puhumaan joka kerta eri asiasta. Sunnuntaina hän keskittyi puolentoista tunnin esityksessään kirjansa 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan viidenteen ohjeeseen. Se kuuluu ”älä anna lastesi tehdä mitään mikä saa sinut olemaan pitämättä heistä”. Muut ohjeet ja teemat löytyvät tästä.

Viides ohje on Petersonin mukaan ironinen ja hauska. Hän korosti lapsen kanssa leikkimisen ja toimimisen välttämättömyyttä ennen kaikkea neljänteen ikävuoteen asti.

Esityksessä käytiin läpi muun muassa vastavuoroisten suhteiden oppimisen tärkeyttä, luovuuden puuttumista ihmisiltä, rotilla ja simpansseilla tehtyjä tutkimuksia, adultismia sekä myös Petersonin ydinaiheita vastuullisuutta ja itsekuria. Yleisö seurasi herkeämättä ja mukana eläen.

Pyörremyrskymäisen, ilman muistiinpanoja pidetyn esityksensä jälkeen Peterson piti lavalla vielä puolen tunnin istunnon juontaja Dave Rubinin kanssa vastaten kysymyksiin.

Yksi prosentti

Yhdessä esityksensä kohdassa Jordan Peterson totesi jo 32000 dollarin vuositulot ansaitsevan kuuluvan historiallisesti katsoen kuuluisaan yhteen prosenttiin eli kaikkein eniten ansaitseviin. Hän kertoi olleensa aina utelias, miksi tästä yhdestä prosentista valitetaan – ”keistä he oikein puhuvat?”.

Peterson kertoi anekdootin puhetilaisuudestaan 150 ihmiselle Los Angelesissa erittäin varakkaassa ympäristössä. Tilaisuuden emäntä oli puhunut siitä, miten yksi prosentti käyttää hyväkseen kaikkia. Petersonin mukaan jokainen läsnäollut ehdottomasti kuului yhteen prosenttiin.

– Ja kuitenkin puhuttiin niiden rikoksesta, heidän sortavasta luonteestaan, jotka ovat – no, rikkaampia kuin me, vielä. Ja niin minä sanoin tämän ääneen. Se sai aikaan hyvin järkyttyneen hiljaisuuden. On hyvin hauskaa tuottaa järkyttynyt hiljaisuus, työntää sormensa puheenaiheen alle, ja ehkä painan – tuosta, Jordan Peterson nauratti yleisöä.

Petersonin mukaan tilaisuuden emäntä vastasi ”käyttämällä paljon sanoja” – ”kuin olisit hävittäjässä ja ohjus ajaisi sinua takaa”, jolloin voit heittää ilmaan metallia vastatoimena.

– Jos on onnea, ne voivat harhauttaa ohjusta. Ei toimi aina, mutta joskus, ja sen hän teki. Hän päästi suuren joukon sanoja, jotka eivät kuuluneet asiaan, mutta ne peittivät kiusallisen hiljaisuuden ja menimme nopeasti seuraavaan kysymykseen.

LUE MYÖS:
Netin yllättävä superilmiö: Muuttaako Jordan Peterson maailman? (VU 17.7.2018)
Professorin noin 50 rankkaa teesiä: Siivoa ensin huoneesi (VU 17.7.2018)
Jordan Peterson ja vasemmiston jättiongelma (VU 22.8.2018)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)