Verkkouutiset

”Jopa maidosta on tullut hirveä pahe”

Kokoomusedustajan mukaan ihmisiä syyllistetään yhä enemmän ruokailuvalinnoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Espoon kaupunginvaltuusto käsittelee maanantaina maito- ja lihatuotteiden mahdollisia rajoituksia julkisessa ruokailussa.

Syksyn aikana keskustelua on kuumentanut Helsingin yliopistoruokala Unicafen päätös korvata naudanliha sialla ja siipikarjalla ilmastosyistä. Myös Helsingin kaupunginvaltuusto linjasi lihan ja maitotuotteiden vähentämisestä vihreiden aloitteesta.

Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan vahva enemmistö suomalaisista kannattaa kyseisten tuotteiden pitämistä julkisten palveluiden ruokalistoilla. 28 prosenttia kertoo tukevansa muutoksia ilmastopoliittisista syistä.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma hämmästelee kouluruoan vetämistä osaksi ideologista väittelyä.

– Espoon valtuustossa puhutaan tänään siitä, pitäisikö maito- ja lihatuotteiden määrää radikaalisti vähentää julkisessa ruokailussa, kuten kouluissa. Olen samaa mieltä kuin suurin osa ihmisistä eli ei pitäisi. Allergiat ja yliherkkyydet ovat tietenkin eri asia. En tykkää yhtään siitä, että ihmisiä syyllistetään taas tästäkin. Kukapa olisi muutama vuosi sitten uskonut, että jopa maidosta on tullut hirveä pahe, Pia Kauma kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Hän huomauttaa, että monille lapsille koulussa saatu ruoka on päivän ainoa lämmin ateria.

– Maidossa on paljon D-vitamiinia ja muutenkin ateria on rakennettu niin, että siitä saa kaikki tarvittavat ravintoaineet. Virkamiesten vastauksessa on lisäksi todettu, että maidon ja lihan korvaaminen muilla tuotteilla myös tulisi veronmaksajille kalliimmaksi. Kaikenlainen oman ideologian tuputtaminen muille on ärsyttävää. Jos joku haluaa omaehtoisesti tehdä muutoksia, niin se on eri asia, Kauma jatkaa.

https://www.facebook.com/pia.kauma/posts/10220447267640939

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)