X
SULJE MAINOS
Paavo Talvela (1897-1973). SA-Kuva Wikimedia Commons

Jopa Alkon pullorivistöt tottelivat tätä kenraalia

Antti Tuurin kirjoittama Paavo Talvelan elämänkerta on kuivan asiallinen.

Vaikka Antti Tuuri on kirjoittajana faktoihin perustava kertoja, ei tästä ole kunnon romaaniksi. Otsikon lisäviitteenä ”kertomus” antaa rehellisen kuvan. Kirja putoaa henkilöhistoriikin, sotatutkimuksen ja romaanin epäselvään hetteikköön: se on eräänlainen arkinen ajopäiväkirja, jonka sivuilta itse ihminen ei värity persoonana.

Antti Tuuri. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tuuri pelaa varman päälle. Hän hylkää mielikuvituksen ja spekuloinnin käytön, jolloin edellä mainittu ajopäiväkirja-vertaus oikeastaan ontuu. Menneiden aikojen ajopäiväkirjathan olivat todellisia mielikuvituksen pyhättöjä, kun ajokilometrikorvausten saamisen toivossa ja verottajan pelossa keksittiin vaikka mitä.

Luvassa ei siis ole tutkimuksellisia, mielenkiintoisia jymy-yllätyksiä, paitsi yksi, joka herätti iltapäivälehdistön kitalaessa sensaatiosyljen. Ehkä ainut uutinen arvostamastamme kenraali Paavo Talvelasta oli, että hän oli paljastanut vuosikymmenten jälkeen veljelleen, että hänellä oli ollut niin sanottu irtosuhde, jonka johdosta hänellä oli salainen tytär.

Se oli sisäpiiriä havahduttanut tieto, jolla ei ollut kylläkään minkään sortin historiallista merkitystä – lehtien ja kirjan kappalemyynnin kannalta ehkä pienen pieni vaikutus. Tuskin sitäkään.

Järkiintyvä ”sotahullu”

Jääkärikoulutukseen Saksaan ennen Suomen vapaussotaa lähteneillä sydän sykki kuumasti. Kauppaopistossa Talvelan opettajana ollut Elmo Kaila – tuleva äärioikeiston äänitorvi – sai hänet ylipuhuttua, ja niin 19-vuotias lähti opiskelemaan Saksaan jääkäriksi.

Eivätkä sodat Suomessa punaisia kapinallisia vastaan olleet kylliksi, höyryä riitti vielä 1920-luvulla saakka Aunukseen suuntautuneisiin ”epävirallisiin” retkiin. Niistä seikkailuista tultiin takaisin verissä päin, eikä kiitosta kertynyt. Kun englantilaiset suorittivat suomalaisten puolelta meri- ja ilmahyökkäyksiä kohti Pietaria, LeninStalin -kopla suhtautui suomalaisiin hiukan epäileväisesti.

Paavo Talvela hankki rannikkotykistön aselajikoulutusta Englannissa, oli 1924 perustetun Sotakorkeakoulun ensimmäisen kurssin oppilasvanhin ja priimus. Ja siellä Talvelan suorittamasta diplomityöstä Tuuri olisi voinut lukijoilleen kertoa enemmän. Sen otsakkeena oli Offensiiviset mahdollisuudet Laatokan Karjalassa. Tämä tietämys oli merkitsevä paljon, kun C.G.E. Mannerheim määräsi Talvelan johtamaan talvisodan raskaita mutta voitokkaita torjuntataisteluita Tolvajärvellä.

Myymäläkomentajaksi Alkoon

Käytyään sotakorkean ja noustuaan armeijan asteikossa hänestä tuli kuitenkin siviilimies. Ensin Suomi-Filmin palvelukseen, jossa häntä kiinnosti propagandanteko. Tuona aikana Talvela osallistui innolla vuoden 1930 kapinahenkiseen äärioikeiston talonpoikaismarssiin, joka onneksi hänen ehdotuksestaan kesti vain päivän ilman illan ja yön hulinointia.

Äärioikeiston suosion hiipuessa reservin eversti Talvela pestautui Oy Alkoholiliike Ab:n palvelukseen apulaisjohtajaksi. Ajoitus oli oikea, sillä kieltolaki kumottiin ikimuistoisalla hetkellä: alkoholin myynti ja liikkeen avautuivat kansalaisille tasan 5.4.32 kello 10. Tehtävänä oli luoda myyntiverkosto, ja ketkäs siihen olivat johtamaan soveliaampia kuin Talvelan liikkeen palvelukseen haalimat evp. upseerit.

Johtaminen oli jämptiä, ja kulkupuheen mukaan pullotkin tottelivat Talvelaa. Hän muovasi yhtiöstä reilun työnantajan. Elo Alkossa alkoi kuitenkin kismittää, kun Talvela huomasi poliittisten meriittien astuneen ammattitaidon edelle. Ummikoista oltiin valmiita tekemään yritysjohtajia ilman johtamisen taitoa. Ilmeisesti Talvela olisi halunnut ykköspesälle, poliittiset broilerit astuivat sotakotkan edelle.

Onneksi tuli sota ja sitten rauha

Talvisota nosti Talvelan mainetta, ja niin hän sai käydä useaan otteeseen meitä lähentyneessä Saksassa. Terveisiäkin tuotiin: saatte kaiken menetetyn monen kerroin takaisin. Jatkosotaan Talvela lähti IV Armeijakunnan komentajana hyökkäyssuuntana Karjalankannas. Mannerheim-ristin hinta oli toistakymmentä tuhatta miestä kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina. Talvella 1942 hän sai mielenkiintoisen pestin, jota kesti reilut kaksi vuotta: edustajaksemme Saksan päämajaan.

Tuona aikana hän seurasi muun muassa Adolf Hitleriä tämän vieraillessa Marskin 75-vuotissyntymäpäivälounaalle Immolaan. Vaikka hän ei ollut Hitlerin ja Saksan ihailija, on syytä toistaa Talvelan itsensä tuumailut lennosta:

”Tunnelma oli juhlallinen, kun tiesi lentävänsä avaruudessa maailmanhistorian ehkä ihmeellisimmän henkilön ja joka tapauksessa nykyajan kuuluisimman ihmisen ja suurimman neron kanssa.”

Vaikka Paavo Talvelaa ei syytetty sotien jälkeen, hän ryhtyi myymään suomalaisia metsäteollisuustuotteita kaukana Etelä-Amerikassa muutamien vuosien ajan. Sieltä hän pölyn laskeuduttua palasi alan yrityksen toimitusjohtajaksi Suomeen ja valittiin kokoomuksen ehdokkaana Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Paluu siviilielämään oli ongelmaton. Hän oli hyvissä väleissä niin presidenttien J.K. Paasikiven kuin Urho Kekkosenkin kanssa ja kunnostautui idänkaupoissa niin, että viimeksi mainittu ylensi hänet jalkaväenkenraaliksi. Jännittävä elämä, joka olisi ansainnut todellisen kertomuksen.

Antti Tuuri: Paavo Talvelan elämä. Kertomus. Siltala 2020.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt