X
SULJE MAINOS
Lentomatkustaja Miamin lentoasemalla Floridassa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Joe Raedle

Joka toinen epäröi lomaa rokottamattomien kanssa

Kyselyyn vastanneista amerikkalaisista 38 prosenttia suhtautui huolettomasti tulevaan lomakauteen.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan monet amerikkalaiset epäröivät rokottamattomien perheenjäsenten ja ystävien tapaamista loppuvuoden lomakauden aikana.

Puolet Harris-yhtiön toteuttaman mielipidekyselyyn vastanneista kertoi kokevansa äärimmäisen suuria tai merkittäviä varauksia kokoontumisista ihmisjoukossa, jossa olisi mukana rokottamattomia henkilöitä.

Vastaajista 38 prosenttia suhtautui asiaan huolettomasti ja 12 prosenttia kertoi, että kaikki lomilla tavattavat henkilöt ovat jo saaneet rokotesuojan koronavirusta vastaan.

Kyselyyn vastasi 17.–19. syyskuuta yhteensä 2 055 amerikkalaista, joista 1 454 kertoi ottaneensa rokotteen.

Vuosi sitten kiitospäivän ja joulun lomakauden arvioitiin kiihdyttäneen Yhdysvaltain epidemia-aaltoa. Sairaalahoidossa oli tammikuussa enimmillään 120 000 amerikkalaista.

Rokotuskattavuuden odotetaan tällä kertaa pitävän mahdollisen talviepidemian huomattavasti viime vuotta pienempänä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt