Verkkouutiset

Joillakin aloilla työllisyys on kasvanut epidemia-aikana

Työllisyys otti joulukuussa takapakkia ja heikkeni marraskuusta vajaa 30000 henkeä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Se kuulostaa paljolta, mutta ei itse asiassa ole kovin paljon suurempi kuin normaali kuukausittainen vaihtelu, kirjoittaa PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari blogissaan.

Huovari arvioi, että työllisyyden heikkenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut koronatilanteen synkkeneminen. Tästä kertoo se, että lomautettujen määrä kasvoi uudelleen joulukuussa noin 20000 hengellä marraskuusta.

– Työllisyystilanne tulee hyvin mahdollisesti uudelleen heikkenemään alkuvuonna ennen kuin rokotukset alkavat tehota. Ihmisten liikkuminen on vähentynyt pitkin syksyä, mutta selvästi vielä enemmän joulun jälkeen. Tämä tulee näkymään myös palveluiden kulutuksessa ja siten alan työllisyystilanteessa, hän sanoo.

Toimialojen tilanteet vaihtelevat runsaasti. Palvelualat – majoitus ja ravitsemus, kulttuuri ja viihde sekä liikenne – ovat kärsineet pahoin.

Kaupan työllisyys laski reippaasti keväällä, mutta toipui kesän ja syksyn aika todella hyvin. Kaupan myynti kasvoi todella paljon viime vuonna, kun palveluiden käytön vähenemisestä säästyneitä rahoja on käytetty kaupassa.

Teollisuuden työllisyydessä nähtiin lasku syksyllä, mutta viimeisellä neljänneksellä teollisuus työllisti enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten.

– Vaikka erityisesti metsäteollisuudessa työllisyys on laskenut, niin elektroniikkateollisuus ja koneiden valmistus on lisännyt työllisyyttään. Kaikkein parhaiten työllisyys on kuitenkin kehittynyt liike-elämän palveluissa ja informaatioalalla, niiden työllisyys on kasvanut koko korona-ajan, Huovari toteaa.

Suomen työmarkkinoiden tilanne näyttäisikin olevan hänen mukaansa kohtuullisen hyvä, kunhan palveluiden kulutus saa vauhtia pandemian jälkeen.

– Työllisyystavoitteeseen on matkaa, mutta koronakuopasta toipuminen alkoi vauhdilla. Nyt nousu on pysähtynyt noin 72 prosenttiin, mikä oli edellisen hallituksen työllisyystavoite. Palveluiden työpaikkojen palautuminen nostaisi sen takaisin viime vuoden alun 73 prosenttiin, Huovari kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)