Verkkouutiset

Joillain koronan oireet kestävät kuukausia

Pitkittymiselle ei ole tarkkaa tieteellistä selitystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin yksi kahdestakymmenestä koronaviruspotilaasta kärsii pitkäkestoisista, jopa useita kuukausia kestävistä oireista, kertoo brittilehti Guardian.

Viitteitä pitkäkestoisista oireista on saatu Covid-19 -seurantasovelluksella, jota käyttää noin 3–4 miljoonaa ihmistä pääosin Britanniasta ja Yhdysvalloista. Sairautta epäilevä voi ilmoittaa oireistaan sovellukseen.

King’s College London -yliopiston professori Tim Spector kertoo, että käyttäjistä noin 200 000:lla oireet ovat kestäneet koko kuuden viikon tutkimusjakson ajan. Monilla ei ole lainkaan kuumetta tai yskää, mutta he kärsivät muuan muassa lihaskivusta, kurkkukivusta ja päänsärystä.

– Olen tutkinut sataa sairautta. Covid-19 on erikoisin sairaus, jonka olen kohdannut urani aikana, Spector sanoo.

Samassa yliopistossa työskentelevä professori Lynne Turner-Strokes sanoo, että koronavirus on niin sanottu monijärjestelmätauti, joka saattaa vaikuttaa mihin tahansa elimeen, kuten keuhkoihin, aivoihin, ihoon, munuaisiin ja hermostoon.

Tieteellistä selitystä oireiden pitkittymiselle ei vielä toistaiseksi ole. Tutkijoiden mukaan yksi syy voi olla se, että virus saa koko kehon puolustusjärjestelmän ylikierroksille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)