Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala helmikuussa 1991. LEHTIKUVA/MARJA SEPPÄNEN-HELIN

Joidenkin esittämä iva on monelle vihaa

Poliittinen satiiri on parhaimmillaan riemukasta, alhaisimmillaan vihankylvöä.

Käsikirjoittaja ja huumorin tutkija Janne Zareff on osallistunut myös itse Noin viikon uutiset ja Noin viikon studio –satiiriohjelmien tekoon. Tämä jääviys ei tee hänen havainnoistaan epäuskottavia, lukijan tulee vain olla varuillaan: vähätteleekö hän omaa ja ammattikuntansa vastuuta. Osa tv-satiirien sisällöstä on vailla harkintaa suollettavaa liukuhihnatuotantoa.

Zareff kuvaa sketsiohjelmien tekoa omien kokemustensa kautta. Lähtökohta on muodostaa yhteistyökykyinen käsikirjoittajaryhmä, joka valitettavan usein koostuu liiaksi saman henkisistä ihmisistä. Tämä voi johtaa ryhmän sisällä muotoutuvaan yksisilmäisyyteen, kyvyttömyyteen kokea tarvetta itsekriittisyyteen. Hyvältä huumorilta edellytetään myös asettumista ivan kohteena olevan asemaan.

Olen itse aikoinani osallistunut sketsiohjelmien käsikirjoittamiseen ja kokenut ammattimaisten vitsintekijöiden juuttuneen keskinäisiin jännitteisiin. Huumorin suoltaminen on välillä niin vakavaa, ettei siinä sallita keskinäistä kritiikkiä, saati niin sanottua hyvän maun turvaa: tervehenkistä itsesensuuria. Vitsin nimissä ei tule sallia mitä tahansa.

Vitsihistorian surkeuksia

Kuinka vallalle nauretaan luettelee kymmeniä tv-sarjoja, jotka rakentuvat hyvässä tarkoituksessa tapahtuvalle naljailulle, huonossa pilkkaamiselle. Ikävä piirre poliittisessa huumorissa on, että huumorin tekijä on usein kohteensa vihamies. Sisältö paljastaa, että humoristilla on tarve vaikuttaa suuren yleisön mielipiteeseen, jopa äänestyskäyttäytymiseen – siis juuri siten kuin Repo-radio aikoinaan.

Riepottelun taustalla on myös tekijöiden suuri halu herättää huomiota, kerätä journalistien piiristä tukea ja tunnustusta. Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan aikoinaan lanseeraamat lappalais- ja romanikarrikoinnit panivat hyvän maun riman heilumaan – vailla seuraamuksia. Kun vuosikymmenet myöhemmin Petelius poliitikkona oivalsi tilaisuutensa koittaneen ja pyysi anteeksi, ele vaikutti tarkoituksenmukaiselta ääntenkalastelulta. Jos hän olisi palauttanut myös roskasketseillään ansaitsemansa tulot vaikkapa hyväntekeväisyyteen, olisin uskonut hänen olleen aidosti asialla.

Alhaisimmillaan poliittinen ”huumori” saa vihanilmauksen luonteen. Iiro Viinasen (kok.) ollessa valtiovarainministeri, Frank Pappa Show suorittaa syksyllä 1992 tyylillisen ja eettisen mauttomuuden. Ohjelmassa puretaan vihaa talouttamme kuriin demokratian suomin valtuutuksin panevaa poliitikkoa kohtaan kuin alkukantaisessa voodoo-rituaalissa. Pahvinen Viinas-kuva hakataan teuraspölkyllä kiihkoilevien repliikkien myötä kirveellä palasiksi. Studioyleisöllä kuuluu olevan tavattoman hauskaa.

Hengentuotteesta tutkija-Zareff päätyy ympäripyöreisiin lausuntoihin, jotka antavat ymmärtää, että avoin vihanlietsonta saattaisi kuulua tämän viihteen lajin hyväksyttäviin ilmenemismuotoihin.

Miksi muuten tutkija ei halua tehdä rajaa hyvän ja pahan välille? Monet muistavat, että tekijä Heimo ”Holle” Holopainen kuului juuri niihin, joiden mielestä Suomessa oli tuolloin vallassa aivan väärä hallitus, väärät puolueet ja poliitikot. Vitsistä tislattiin esiin siis viha, jota valtakunnansyyttäjä ei varmaan halua tässä tapauksessa nyt tuijottaa, vaikka se esille tulisikin.

Jokaiselle jotakin

Kaikilla on oikeus omaan makuun. Siksi poliittinen huumori ei toimi kuin onnistunut riemua tuottava hyödyllinen lääkekeksintö. Muodissa oleva halu loukkaantua ja tehdä tuntemuksistaan ilmianto saattavat edesauttaa tv-satiirikkojen järjenkäyttöä. On mahdotonta edellyttää, että vitsin tulisi olla kaikkien mielestä hyvä. En toisaalta suosittele sävyä, mihin USA:n tv-irvailu on romahtanut: se ennakoi yhteiskunnallista umpikujaa, kyvyttömyyttä itsehillintään.

Hyvät herrat alkoi vuonna 1990 ja eli suursuosiotaan kuuden vuoden ajan. Sen huumori oli ajankohtaisuuteen perustuvaa, mukana olivat poliittisen elämämme keskeiset hahmot. Kauppaneuvos Paukun – näyttelijä Matti Tuominen – vieraat saivat suopean käsittelyn, vaikkakin huumori oli paikoin vierailijaa koettelevaakin. Käsikirjoittajina toimivat ainakin Lasse Lehtinen ja Aarno ”Loka” Laitinen, jotka olivat viime hetkellä ennen ohjelman kokoamista lukeneet ja hyödyntäneet tarkoin tuoreet iltapäivälehdet.

Poliittinen satiiri saattaa loukata niin kohdettaan kuin tätä kannattavaa yleisöäkin. Media odottaa mahdollisten ylilyöntien johtavan parkuun, mikä vain pahentaa pilkattavan asemaa ja pilkkaajien glooriaa. Ole siis hiljaa, kun satiirikko lyö. Se kannattaa.

Auttavatko toivomukset paremmasta?

Sen lisäksi että lehdistömme vakuuttelee tänään olevansa luotettava, se on antanut liian usein avustajilleen mahdollisuuden purkaa aggressioitaan sananvapauden nimissä. Vastuu siirtyy ikään kuin tiedotusvälineestä muualle. Seuraavassa vanha esimerkki kirjan ulkopuolelta.

Kanavan numerossa 5/1989 amerikansuomalainen The New York Timesin palveluksessa yli 40 vuoden ajan toiminut journalisti Werner Wiskari (1918-2008) suri toimittajiemme henkistä rappiota. Hän paheksui lehtien sivuilla esiintynyttä rivoa vihamielisyyttä. Seppo Sännälä, Neil Hardwick ja Markku Eskelinen syyllistyivät hänen mielestään ala-arvoiseen sanankäyttöön.

Eskelisen tyylinäyte vastauksesta Wiskarille (IS 24.9.1989): ”Etsiessään hallitusten toimista tai ministerien lausunnoista jotain älyllisesti stimuloivaa, merkittävää tai huomionarvoista pettyy yhtä varmasti kuin homoseksuaalinen tullimies sinivalkoisen ministerin huumeettomaan peräsuoleen.” Eskelistä pidetään filosofina.

Wiskari lopettaa vaikerruksensa näennäisen huumorin varjolla ilmaistavista mauttomuuksista: ”Valitettavaa on, että jotkut suomalaiset journalistit ja heidän esimiehensä käyttävät Suomen lehdistönvapautta väärin. Samalla he heikentävät inhimillistä säädyllisyyttä ja arvokkuutta omassa maassaan.” Ovatko nuo tavoitteet jo halveksittavaa historiaa?

Janne Zareff: Kuinka vallalle nauretaan. Poliittinen satiiri suomalaisessa televisiossa. Gaudeamus 2020.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt