Verkkouutiset

John McCain: Perheiden hajottaminen on epäamerikkalaista

Veteraanisenaattorin mielestä Donald Trumpin olisi luovuttava siirtolaisperheiden hajottamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hallinnon nykyinen perheiden erottamispolitiikka loukkaa Yhdysvaltain kansan oikeustajua ja on vastoin niitä periaatteita ja arvoja, joille kansakuntamme on perustettu, John McCain tviittaa.

Vaikutusvaltainen pitkän linjan republikaanisenaattori ja entinen presidenttiehdokas toteaa, että presidentti Donald Trumpin hallinnolla on valta muuttaa laajaa arvostelua herättänyttä käytäntöä.

– Sen tulisi tehdä niin nyt, McCain toteaa.

Maailmalla on kohistu linjauksesta, jonka mukaan kaikki laittoman maahantulon tapaukset ohjataan syyteharkintaan. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että rajan yli Yhdysvaltoihin yhdessä tulleet perheet hajotetaan, kun vanhemmat viedään odottamaan syytteitä.

Muun muassa Guardian on julkaissut kuvia verkkoaidoilla rajatusta keskuksesta, johona Meksikosta rajan yli tulleiden lapsia on siirretty odottamaan vanhempiaan. Mediatietojen mukaan noin 2[nbsp]000 lasta on erotettu perheistään huhti- ja toukokuun aikana. Käytäntö on herättänyt runsaasti kritiikkiä.

Yhdysvaltain lain mukaan lapset tulisi siirtää keskuksesta enintään kolmen päivän kuluessa sosiaali- ja terveysviranomaisten vastuulle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)